“Ninaina”, sano tyrvääläine

Kuorimattomat perunat ovat kehitystä

Timo Roos on ryhtynyt maaliskuusta alkaen pitämään blogia, siis iät ajat ilmestyneiden viikoittaisten, verkossakin luettavissa olevien kolumniensa lisäksi.

Roosin kolumneissa on vähän väliä pilkahdellut Vammala-Tyrvää-Karkku-Sastamala, etupäässä pikkuanekdoottien ja muitten murjaisujen aittana. Blogissa näkyy jatkuvan sama kotiseutuylpeä linja.

Uusimmassa blogikirjoituksessa esiin nousevat Sastamalan kouluruokailut. Roos kirjoittaa siitä, mistä Tyrvis vähän aikaa sitten kertoi: kuoriperunoiden paluusta kouluruokailuihin.

Lainaan vähäsen:

“Jo ensimmäisenä kuoriperunapäivänä oli joku oppilaista ruokalaan tullessaan huudahtanut, että täällähän tuoksuu ihana peruna. Nyt kuoriperunakouluilla, yläkoulu mukaan lukien, ei kukaan enää tahdo “kumiperunoita” takaisin.

Entä sitten se säästö? Kuorittu peruna maksaa Sastamalassa 57 senttiä kilolta, kuoripäällinen 37 senttiä.

Jos vähänkin isompi kunta siirtyisi kuoriperunoihin, puhuttaisiin vuodessa jo kymmenien tuhansien eurojen säästöstä. Ja ehkäpä sillä rahalla voitaisiin jo edes vähän hillitä opetusryhmien koon kasvattamista tai erityisopetuksen kuritusta.

Suosittelen!”

Niin suosittelen minäkin.

Perunoiden kuoriminen koululaisille valmiiksi on oikeastaan malliesimerkki siitä, kuinka jokin teknologia, tässä tapauksessa perunoidenkuorimisteknologia, levittäytyy yli oikeasti järkevän käyttötarkoituksensa ja muuttuu mukaluonnolliseksi ja jopa mukavälttämättömäksi. Kun kerran on koneet keksitty, niin niitä hankitaan ja käytetään.

Samanlaista irrationaalista teknologiauskoa on kaikkialla. Koulumaailmasta voisi ottaa vaikka miten monta esimerkkiä.

Kun Vammalan lukiota remontoitiin 1990-luvun jälkipuolella, jokaiseen luokkaan tuli sisäpuhelin. Sisäpuhelinjärjestelmä varmaan ei ollut ihan ilmainen, ja epäilemättä se myytiin remontin mukana kaupungille sille ajatuksella, että tällaisia kuuluu moderneissa kouluissa olla.

Kertaakaan en sen kuuden vuoden aikana, jonka lukiossa opetin, soittanut tai ottanut vastaan sisäpuheluita. Miksi ihmeessä olisin soitellut toisiin luokkiin, opettajainhuoneeseen tai siivouskomeroon. Jos oli asiaa, kävelin muutaman metrin sanomaan asiani. Jos jollakulla muulla oli asiaa minulle, sama juttu.

Oppilaille koneellisesti kuoritut perunat ja sisäpuhelinjärjestelmät kouluissa on esimerkki kehityksestä, joka maksaa rahaa, jota kukaan ei (koulussa) tarvitse ja joka tuottaa (koulussa) itse asiassa pikemminkin pahaa kuin hyvää.

Tyrviksen jutussa tuli esille yksi vastaperustelu perunoiden kuorimisen puolesta. Ei ole suotavaa, että koululaiset ähräävät kovin kauan perunankuoriensa kanssa, sillä kouluruokailun pitää sujua reippaasti ja tehokkaasti.

Voi iines. Kuinkahan suuren aikatauluongelman perunoitten kuoriminen aiheuttaakaan. Ehkä kuorimiseen tuhraantuu kallista aikaa jopa kaksi minuuttia. Ehkä jonkun aikuisen pitää käydä kädestä pitäen jotakuta auttamassa.

Jos jotakin kouluruokailuissa ja koulussa ylipäätään vastustan, se on kiireen tuntu, joka pilaa kaiken, mihin se koskettaa. Ruokailujen käsittäminen ja muuntaminen teollisiksi polttoaineentankkaustilaisuuksiksi aiheuttaa sen, että mennään kiireellä, syödään kiireellä, lähdetään kiireellä. Eivätkä reippaushenkiset prosessinnopeuttajat yleensä koskaan itse tajua, mitä kaikkea hyvää he kiirehtimisellään estävät tapahtumasta. Esimerkiksi oppilaiden ruokapöydässä käymät keskinäiset keskustelut näyttävät tällaisten ihmisten silmissä yleensä turhalta vetelehtimiseltä.

Ähräämisen kautta se perunoiden sujuvakin kuoriminen sitä paitsi opitaan. Annetaan pienille koululaisille mahdollisuus oppia, tässäkin asiassa.

Toisaalta suosittelen sitäkin ennakkoluulottomuutta, jota Tyrviksen jutussa haastatellut sylvääläiset toivat esille. Osa on ruvennut nimittäin syömään perunansa kuorimattomina. Enpä ole itsekään kuorinut itseäni varten perunoita sitten kesän 1992. Mitä niitä kuorimaan, kun ne ovat parempia kuorinensa.

No, se on makuasia. Mutta se, ettei perunoita enää kaikissa Sastamalan kouluissa kuorita oppilaille valmiiksi, on kyllä joka tavalla edistysaskel.

* * *

Olen alkuvuoden aikana seuraillut, millä lailla ihmiset netissä ja muualla esittävät asiansa, kun he kertovat jostakin Sastamalassa tapahtuvasta.

Näin Roos aloittaa em. blogikirjoituksensa:

“Jotakin seurattavaksi kelpaavaakin toki joissakin kunnissa on keksitty. Tällaisesta esimerkkinä vaikkapa Sastamalan kaupunki Pirkanmaalla, ennen viimeisintä laajennustaan Vammalana tunnettu pikkukaupunki.”

Huomasitteko?

Sastamala = Vammala, joka on laajentunut.

Näin se selitetään yhdeksässä tapauksessa kymmenestä.

Huvittavaa sinänsä, kun nimen vaihtaminen oli niin tärkeää juuri siksi, että perustettiin täysin uusi kaupunki, jonka nimi “ei missään tapauksessa” voinut säilyä Vammalana. Nyt sitten selitellään selittämästä päästyä, että Sastamala on “entinen Vammala”, “nimeään vaihtanut Vammala”, “kuntaliitoksen jälkeinen Vammala” jne.

Millaisia jälkikirjoituksia Kaukolassa tai Keikyässä kirjoitetaan neljänkymmenen vuoden päästä

Kaupunginhallituksen kokouslistalla on tänään “Sastamalan kaupungin perusopetuksen kouluverkko”. Kouluverkkoa on kaupunginhallituksen esityslistan mukaan nopeasti tarkistettava muun muassa neljän koulun lakkautuspäätöksellä. Esitysten perustana on muun muassa “rohkea realismi”.

Kaupunginhallituksessa ja sitten -valtuustossa huokaillaan päätöksien kovuutta, mutta todetaan keskinäisessä yhteisymmärryksessä että ikävät päätökset on vain tehtävä.

Kaikki tehdään tietysti taloudellisten välttämättömyyksien nimissä. Jostakin on säästöjä revittävä, juuri nyt. Tulevaisuuslaskelmilla osoitetaan, että näiden ja noiden tulevaisuudettomien koulujen lakkauttaminen juuri nyt on ainoa vaihtoehto.

Valitettavasti koulujen lopetuspäätösten seurausten arvioinnissa virkamiesten ja päättäjien päiden laskuteho on aina osoittautunut kovin rajoittuneeksi. Siihen(kin) pätee Osmo A. Wiion tulevaisuudentutkimuksen perustotuus: muutosten vaikutus lähitulevaisuuteen yliarvioidaan, kaukaisempaan tulevaisuuteen aliarvioidaan. Koulujen lakkauttamisessa jyllää sama suppean aikavälin kapea kamreerijärki kuin esimerkiksi lasten ja nuorten mielenterveystyössä. Tehdään pieniä säästöjä sieltä täältä eikä nähdä tai uskota tai osata välittää, minkälainen lasku yksittäisistä syrjäytymisistä yhteiskunnalle lopulta muodostuu.

Stalinin aikaisessa neuvostojen maassa lukemattomia karjalaisia (ja lukemattomia muitakin) kyliä lopetettiin “perspektiivittöminä”. Siellä lopettamiset toteutettiin väestön pakkosiirroilla ja puskutraktoreilla. Samankaltaisia kehityskulkuja voidaan toteuttaa paljon hienovaraisemmin ja steriilimminkin, perusopetuksen kouluverkkoa tarkistamalla.

Tapiolan koulu lopetettiin vuonna 1968. En tiedä, moniko Sastamalan päättäjistä on lukenut Kirsti Vesterbackan syksyisen kirjan Tapiolan koulun ja kylän historiasta, mutta Kirstin luvalla kopioin tähän osan kirjan jälkikirjoituksesta.

* **

JÄLKIKIRJOITUS

“Tapiolan kylän asukkaat tietävät, että ei koulusta mitään teollisuuslaitosta koskaan tullut. Tuotteitten varastona se pikemminkin oli. Siinä mielessä kunnan kaavailut menivät täysin pieleen. Saivathan päättäjät kyläläisten antipatiat puolelleen ja luottamus kunnanisien toimiin yhdellä kulmakunnalla mureni.

– Mitä meidän oli väliä, oli muutaman Tapiolan asukkaan kommentti.

Se kuvaa hyvin sitä, minkä verran ajateltiin luottamushenkilöiden tämän kulmakunnan ihmisistä välittävän.

Mikä onni Tapiolan kylälle olisikin ollut, jos koulutaloa olisi edelleen voitu pitää kyläläisten omana paikkana edes jossakin määrin. 32 vuotta koulua oli totuttu pitämään kaiken kansan kohtaamispaikkana. Sinne menivät nuoret ja vanhat. Koulun kenttä oli nuorison kovassa käytössä.

Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että koulun lähtö tappoi kylän yhtenäisyyden ja kodin ulkopuoliset virikkeet. Meni kyläläisten kokoontumispaikka ja henkireikä. Sen, mitä kunta luuli säästäneensä myydessään koulun kylän ulkopuoliselle yrittäjälle, se menetti kyläläisten passivoitumisessa, joka, kuten tiedetään, vaikuttaa kaikkinaiseen hyvinvointiin. Kylältä ei niin vain vielä silloin lähdetty keskustan valoihin virikkeitä hakemaan.

Kun muutama vuosi oli kulunut, kaikki kyläläiset eivät tunteneet toisiaan. Talkoohenki, joka oli ollut kylässä tarvittaessa vahva aina kiertokoulun ajoista asti, katosi ja jokainen alkoi elää vain omissa ympyröissään. Ei ollut enää yhteistä kohdetta.

Ennen tiedettiin, jos joku oli ahdingossa ja tarvitsi apua vaikka sairautensa takia tai väliaikaista lastenkaitsemista, mutta sitten ei edes tiedetty, mitä lähinaapurille kuuluu. Vanhukset alkoivat muuttaa Vammalan keskustaan, kun kylässä ei enää pärjätty kaukana palveluista. Toisesta välittäminen katosi luonnollisesti vähenevän kanssakäymisen myötä. Kuka enää olisi tuonut soppaa tai käynyt laulamassa ja lukemassa.

Kiertokouluaikana ponnisteltiin, jotta saataisiin lapsille paremman elämän eväät koulun antaman sivistyksen muodossa, se kun koettiin tulevina vuosia tarpeelliseksi. Tyrväänkylän kansakouluun lapsia lähetettäessä odotettiin tilanteen olevan vain väliaikainen ennen Oman Koulun saamista. Valmistauduttiin kaikin tavoin sen tuloon, vaikka oltiinkin neuvottomia, kun lupaa ei saatu. Se aika voitiin käyttää vaikka kinaamiseen tulevan koulurakennuksen paikasta. Ja olihan kylässä sentään alakoulu, joka kokosi ihmiset yhteen.

Kun lupa vihdoin tuli, joka pirtissä herättiin. Saatiin jotakin, mikä koettiin kylän omaksi. Vaikka koulu ei ollut mikään merkittävä tiedon jakaja, se oli paikkana kuitenkin eräällä tavalla kylän kokoava ja koossapitävä selkäranka, jonka kunnan päättäjät sitten pöytiensä vieressä kylmästi katkaisivat.

Tapiolan kylä on malliesimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun kaikki palvelut häviävät. Kylä, jossa parhaana aikana oli kaksi kauppaa, pankki, posti ja koulu, uinuu ruususen unta Roismalan ja Illon välissä. Asukkaita on tullut lisää, nuoriakin perheitä, mutta eipä se kylän elämää tunnu vilkastuttavan, kun kaikki toiminta tapahtuu Vammalan keskustassa tai koulunkäyntipaikassa. Luonnollista kanssakäymistä ei ole.

Lapset noukitaan aamuisin pikkubusseihin ja ainoa koulumatkaliikunta on pari askelmaa bussiin ja pois. He jäävät paitsi niitä iloja, joita vielä heidän isovanhemmillaan oli kavereitten kanssa koulumatkoilla.

Kaiken huippu on se, että nykyään ei kylän olemassaolosta tiedetä edes oman kaupungin kaikissa virastoissa.”

Mitä luulet. Millaisia jälkikirjoituksia Kaukolan tai Keikyän kylien ja koulujen historiankirjoittajat mahtavat kirjoittaa neljänkymmenen vuoden päästä, kun nähdään, mihin päättäjien “rohkea realismi” johti?

Sastamala-logo 25 sekunnissa

Näin Sastamala-logo syntyy 25 sekunnissa. Katso YouTube-video:

Miten tienata 20 000€ 25 sekunnissa

Facebookissa on kokonainen sivusto, jossa on samalla tekniikalla tehtyjä logoja nimi- ja sloganväännelmistä:

Alan nuoret ammattilaiset kommentoivat logoa tuoreeltaan täällä. Ja täällä yksittäisen web designerin palautetta.

Tylyä mutta tarpeellista kritiikkiä. Logon nerokkuus tai nerottomuus ei tietenkään riipu siitä, kuinka mutkikasta sen tekninen valmistaminen on (opetusvideo Niken logon tekemiseksi kestäisi varmaan 10 sekuntia), mutta Sastamala-logo ei näytä nerokkaalta vaan harrastelijamaiselta.

Sastamalasta tuli kokoomusjohtoinen

Tiivistetysti: Kokoomuksesta tuli Sastamalassa selvästi suurin ryhmä (17 valtuutettua). Keskusta hävisi eniten paikkoja, mutta sai silti 14 valtuutettua ja jätti sillä sosialidemokraatit taaksensa kolmanneksi (13 valtuutettua). Voittajia olivat vihreät kolmella paikalla ja perussuomalaiset kahdella paikalla. Kaikki kolme liitoskuntaa saivat melko tasapuolisen edustuksen.

Sastamalan valtuuston koostumusta voi tutkia selvimmin Ylen tulospalvelusta.

* * *

Jos jaetaan henkilökohtaisia työvoittoja, niin vihreitten Mika Sillanpään pääsy takaisin valtuustoon ansaitsee erityisen hatunnoston. Sillanpää on vaivautunut pitkäjännitteisesti selvittelemään omia näkemyksiään ja niitten perusteluja äänestäjille esimerkiksi Sastamalan kaupungin keskustelufoorumilla ja erilaisissa vaalikoneissa.

Muita netissä aktiivisia läpipäässeitä olivat esimerkiksi kokoomuksen Päivi Pelttari, kristillisdemokraattien Marjo Anttoora ja vihreitten Eveliina Asikainen.

Kansanedustaja Arto Satonen oli kaupungin ylivoimainen äänikuningas 592 äänellä. Satonen teki arvostettavan teon, kun uskaltautui viimeisessä vaaleja edeltävässä blogikirjoituksessaan ottamaan selkeästi kantaa uimahalliasiassa. Satosen mukaan rakentamista on lykättävä tuonnemmaksi:

Ainoa todellinen argumentti uuden hallin puolesta oli se, että Kiikan halli ei sovellu liikuntaesteisille, mikä pitää kiistatta paikkansa. Tosin sitäkin asiaa voidaan auttaa Hoikkaa hyödyntämällä, kuten jo tehdäänkin.

Varsin erikoista oli se, että joukossa oli niitä, joiden mielestä palloiluhalli pitää tehdä vasta uimahallin jälkeen, vaikka uimahallin tekeminen kestäisi kuinka pitkään. Se olisi huono uutinen urheilevan nuorison kannalta. Ihmeellistä se on siksikin, että palloiluhalli maksaa vain kolmanneksen uimahallista ja käyttökustannukset katetaan lähes kokonaan salimaksuvuoksilla, kun uimahalli vie arviolta 500000 euroa veronmaksajan rahaa joka vuosi.

Ei kai kotitalouksissakaan ole niin, että jos raha ei riitä ostamaan moottoripyörää ja siihen bensaa, niin ei saisi ostaa polkupyörääkään. Viisainta olisi tehdä palloiluhalli välittömästi nyt, kun rakennuskustannukset laskevat ja tehdä samaan yhteyteen esimerkiksi Sylväälle kevennetty versio uimahallista myöhemmin. Yhteiskäyttö lisäisi myös uimahallin kävijämäärää huomattavasti.

Saman kannan perusteluineen toivat netissä esiin jo ennen Satosta nuoremman polven kokoomuslaiset Samuli Kinnari ja Samuli Suonpää. Samulien äänimäärät eivät riittäneet valtuustoon asti, mutta luulen, että molemmat istuvat siellä vielä ennen pitkää.

Pelkkää nettiaktiivisuutta sinänsä äänestäjät eivät näytä Sastamalan vaaleissa palkinneen. Muutamat hyperaktiiviset kirjoittelijat jäivät rannalle ja saivat yllättävänkin mitättömiä äänisaaliita. Nettidebatteihin osallistumisessa onkin armoton puolensa: se paljastaa niin ajattelun vahvuudet kuin heikkoudet.

Ehkä monet hyvän tuloksen saaneet tekivätkin viisaasti, kun eivät nettiin liikoja kirjoitelleet.

* * *

Entä muualla Suomessa?

Valtakunnan tasolla perussuomalaiset otti suhteessa aiempaan tasoonsa jättivoiton. Sastamalassa perussuomalaisissa ei ollut tarjolla kovin tunnettuja ehdokkaita, mutta täälläkin tulos oli silti kaksi paikkaa.

Pääansio on varmasti puolueen puheenjohtajan Timo Soinin populistikarisman. (Innostuin muuten keväällä kirjoittamaan Soinista pienen jutun, kun olin lukenut Soinin elämäkerrallisen kirjan “Maisterisjätkän”. Maisterisjätkähän on myös heinoolaisjätkä.)

Pääansio on Soinin, mutta lehdissä ja televisiossa on silti toisteltu mielestäni hiukan liikaakin Soinin sutkauttelun osuutta perussuomalaisten suosion ainoana syynä.

Luulen, että noin 20-40-vuotiaiden äänestäjien joukossa perussuomalaisten kannatus perustuu nettiin ja siellä käytyyn asialliseen keskusteluun enemmän kuin toimittajat ovat tajunneet tai halunneet tunnustaa. Esimerkiksi Helsingin perussuomalaisten ykkönen Jussi Halla-aho on rakentanut kannatuksensa suureksi osaksi Scripta-bloginsa kautta.

Eirassa asuva filosofian tohtori Halla-aho onkin ollut toimittajille ja kotikaupunkinsa valtapuolueille vaikea tapaus luokiteltavaksi. Hän on yhden asian älykköpopulisti, joka keskittyy omien sanojensa mukaan kritisoimaan ”holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa”. Halla-aho ei ole Soinin tyyppinen iskulauseitten latelija, vaan huolellinen argumentoija, johon yksinkertaistavat leimat eivät yksinkertaisesti istu.

Pahimmin hukassa perussuomalaisten nousun syiden suhteen on ollut Helsingin Sanomat. Hesari on yrittänyt väen vängällä luoda esimerkiksi Halla-ahosta kuvaa pelkkänä säälittävänä “maahanmuuttajien vastustajana”, mutta ei ole onnistunut sillä murentamaan niinkään Halla-ahon uskottavuutta kuin omaansa.

Juuri ennen vaaleja myös maahanmuuttoministeri Astrid Thors (rkp) erehtyi esittämään pelottelupuheenvuoron Halla-Ahosta ja kumppaneista. Halla-aho kiitti työntöavusta ja peittosi henkilökohtaisella äänimäärällään (2916) Thorsin selvästi. Perussuomalaisten valtakunnallinen menestys nostaa puolueen rkp:n tilalle Kuntaliiton hallitukseen.

* * *

Vaali-iltojen kuuluisat pieleen menneet “proknoosit” saivat eilen huvittavaa jatkoa Hesarin päätoimittajalta Janne Virkkuselta, katso video.

Virkkunen oli ennakkoäänien perusteella varma, että sosialidemokraatit pysyy Helsingissä toiseksi suurimpana puolueena Kokoomuksen perässä:

Vihreät ei pysty realisoimaan sitä potentiaalista kannattajakuntaansa, ellei nyt ole jotain ihmeitä tapahtunut. Mutta en mä niihin usko. Mä uskon, että kyllä ne vähän nousee tuosta mutta jäisivät kuitenkin SDP:n taakse. SDP:llehän on ollut tällanen elämän ja kuoleman kysymys lähes, että ne pysyy vihreiden edellä.

Toisin kävi. Vihreät otti neljä lisäpaikkaa ja nousi 21 paikkaan, demarit menetti viisi paikkaa ja putosi 16:een.

Kuntavaaliehdokkaat & kirjakaupunki

Ketä äänestäisi? Moni sanoo, että yhtään sopivaa ehdokasta on vaikea löytää. Minulla on päinvastainen, positiivinen ongelma: voisin antaa ääneni hyvinkin monelle eri ihmiselle, joitten ajatuksia tunnen ja joitten osaamiseen voin luottaa.

Muiden minulle tärkeitten asioitten ohella pidän tärkeänä, mitä ehdokas ajattelee kirjasta. Haluaisin, että myös tulevan Sastamalan päättäjät mieltäisivät olevansa kirjakaupungin päättäjiä.

Siksi minua rupesi kiinnostamaan, kuinka moni ehdokkaista on oma-aloitteisesti kirjoittanut omiin ehdokasesittelyihinsä ja/tai vaalikonevastauksiinsa jotakin kirjan ja Sastamalan suhteesta.

Vaalikoneita on niin paljon, etten ruvennut kaikkia tutkimaan, mutta kahlasin läpi jokaisen ehdokkaan kirjoittamat esittely- ja perustelutekstit Sastamalan vaalikoneesta. Lisäksi luin ehdokkaiden kirjoittamat esittelyt puolueiden omilta nettisivuilta. Ja vielä lisäksi tutkailin ehdokkaiden itse perustamia nettisivuja, jos sellaiset löysin.

Kieroon kasvanutta uteliaisuutta kenties… mutta tulipahan tehtyä. Vei jokusen tunnin.

Listaan seuraavassa aakkosjärjestyksessä kaikki ehdokkaat, jotka sanovat teksteissään jotakin kirjasta (muuten kuin fraasissa “anna minulle valtakirjasi, pliiz”).

* * *

Kokoomuksen Kalle Ylinen ottaa kirjapäiviin kantaa omilla kampanjasivuillaan:

Kulttuuri ja koulutus
- ulkoapäin katsottuna Vammala on luonut itselleen hyvän maineen Vanhan kirjallisuuden päivien, Kirjainstituutin, Hakkaraisen talon ja musiikkitapahtumien sekä näihin liittyvän toiminnan kautta

- koulutuspuolellakin on erikoistuttu

- jatketaan kehittämistä jo luodun pohjalta, mahdollisuuksia on!

Kokoomuksen Jari Andersson perustelee vaalikoneessa vastaustaan kysymykseen “Miten kaupunki parhaiten edistää paikallista kulttuuritoimintaa”:

Kirjapäivät on hyvä esimerkki onnistuneesta kulttuuritapahtuman järjestämisestä yhdessä eri toimijatahojen kanssa.

Myös sosialidemokraattien Veikko Hakanen, Pentti Lahtinen ja Liisa Ojala sekä kokoomuksen Jorma Ruuskanen mainitsevat kirjapäivät vaalikoneen kulttuurikysymyksen vastauksessaan.

Ruuskanen on ytimekäs:

Kirjallisuuden päivät.

Hakanen kirjoittaa:

Vanhan kirjallisuuden päiviä jatketaan, ehkä ohjelma tarjontaa monipuolistaen. Kulttuurijärjestöjen, kuten muidenkin vapaaehtois yhdistysten toimintaa pitää tukea.

Lahtinen:

Vaihtoehto sisältää muut, mutta sitä on kehitettävä. Korkeatasoiset tapahtumat voi järjestää kunnan kanssa tai avulla: Suomen Vanhan kirjallisuuden päivät,taidenäyttelyt, konsertit jne 

Ja Ojala:

Varsinkin Vanhan Kirjallisuuden Päiviä on kehitettävä ja mainostettava!

Samassa kysymyksessä harrastajanäyttelijänä tunnettu Jarkko Mäkipää (keskusta) ottaa kirjan asemaan kriittisen kannan:

Teatterille omat tilat. Touhu on nyt liian kirjapainoitteista.

* * *

Vihreiden Paula Lehdistö tuo kirjapäivät esiin vaalikoneen kysymyksessä “Miten lisäisit kaupungin vetovoimaa”: 

Vanhan kirjallisuuden päivien tapaista vetovoimaista tapahtumaa ja oma teatteri vaikka Romulan taiteellisesta teatterista

Vetovoimaa koskevassa kysymyksessä Aili Riihimäki (kristillisdemokraatit) tuo puolestaan esiin kirjastojen aseman:

Muuttoaikeissa olevien kysymykset kuuluvat: Onko koulu lähellä? Kuinka pitkä matka on terveyskeskukseen? Miten julkinen liikenne toimii? Miten vanhusten- / lastenhoito on järjestetty? Missä on lähin kauppa, kirjasto, posti, apteekki, kirkko?

Kirjastoja korostavat myös keskustan Tuula Kynnysmaa sekä sosialidemokraattien Jaakko Lehtinen ja Reino Sivonen. Kaikki kolme mainitsevat kirjaston vaalikoneen kulttuurin edistämistä koskevan kysymyksen perusteluissa.

Lehtinen:

Tärkeimpiä kirjasto ja kansalaisopisto. Niiden tehokas toiminta tukee myös järjestöjä ja taiteilijoita

Sivonen:

Kirjastoihin uusia kirjoja.

Kynnysmaa:

Pidän kirjastopalvelujen säilymistä nykyisessä laajuudessa hyvin tärkeänä. 

Kynnysmaa kirjoittaa lisäksi puolueen nettisivuilla, että hänelle arvokasta kotikulmilla on “Kiikan neuvolan ja Kiikan kirjaston säilyminen uudessa kaupungissa”.

* * *

Laajimmin kirjan merkityksestä kirjoittavat vihreiden Jorma Lehtonen ja kokoomuksen Samuli Suonpää.

Jorma Lehtonen kiteyttää teemansa puolueen nettisivujen esittelyssä sanoilla “Kulttuuri, koulut ja kansallismaisema”. Lehtonen aloittaa:

Sastamala tarvitsee osaamiseen perustuvia yrityksiä, jotka tarjoavat pitkälle jalostettuja tuotteita. Osaajia taas voidaan houkutella hyvällä elinympäristöllä, jonka luomisessa Sastamalan kannattaa panostaa vanhoihin vahvuuksiin: kulttuuriin, kouluihin ja kansallismaisemaan.

Kirjoituksen loppuosa:

Sastamalan alueelta on lähtenyt lukuisia kirjailijoita ja taiteilijoita Antero Wareliuksesta Mauri Kunnakseen ja Rudolf Koivusta Akseli Gallen Kallelaan. Vanhan kirjallisuuden päivät tunnetaan Suomessa hyvin. Myös alueen kirkot tarjoavat loistavat puitteet kulttuuritarjonnalle. Tämän perinteen ympärille on oikeasti mahdollista rakentaa vetovoimaista kulttuuritarjontaa, jota lähellä sijaitseva Tampere vielä täydentää.

Varsinkin Sastamalan pohjoisosissa avautuu todellinen länsi-suomalainen perinnemaisema, mutta ei Vammalan ja Äetsän Kokomäenjokivarsillakaan kenenkään silmä sairasta. Alueen luonto tarjoaa rajattomat liikuntamahdollisuudet, joita pitää vielä kunnan palvelutarjonnalla parantaa. Liikuntapalvelut pitäisikin suunnitella laajoja käyttäjäjoukkoja eikä huippu-urheilijoita varten, jos asumisviihtyvyyttä Sastamalassa halutaan parantaa.

Nuori tilitoimistoalan yrittäjä Samuli Suonpää puolestaan aloittaa itsensä esittelyn puolueen nettisivuilla näin:

Perhe, kirjat ja yrittäjyys. Siinäpä tärkeimmät.

Lapsuuteni elin Vammalassa. Opiskelu ja työt veivät minutkin suurempaan kaupunkiin. Vuosi sitten, yli kymmenen vuoden jälkeen, oli aika palata kotiin. Pääkaupunkiseutu ja työmatkat moottoritiellä saivat jäädä. Pienten lasten kanssa oli hyvä palata isovanhempien ja ystävien lähelle. Tänne, missä vastaantulijat tervehtivät ja naapuritkin ovat mukavia.

Esittely päättyy:

Minun Sastamalani? Kirjakaupunki, jossa on hyvä asua ja joka tarjoaa yrittäjille mahdollisuuksia meidän kaikkien hyväksi.

Vaalikoneessa Suonpää lisäksi kiteyttää vaaliteemansa:

Perhe, kirjat ja yrittäjyys. Kulttuurikaupunki, jossa perheiden on hyvä elää ja joka tarjoaa hyvät mahdollisuudet elinkeinotoiminnalle.

* * *

Tämän selvittelyn opetukset?

1) Saalis oli laihempi kuin odotin. Aika harvalla oli aiheesta oma-aloitteisesti mitään sanottavaa.

2) Ne jotka mainitsevat kirjan, haluavat lähes poikkeuksetta puolustaa kirjapäiviä, kirjastoja tms. Vain yksi ehdokas tuo esiin kielteisen näkemyksensä liiasta kirjapainotteisuudesta (metallityöntekijä Jarkko Mäkipää).
3) Muualta muuttanut kulttuuri-ihminen (eläkkeellä oleva TV1:n ohjelmapäällikkö Paula Lehdistö), tekniikan tohtori (dosentti, tutkijainsinööri Jorma Lehtonen) ja nuori talousalan tuntija ja paluumuuttaja (tilitoimistoyrittäjä Samuli Suonpää) näkevät selvimmin kirjan ja kulttuurin kaupungin vetovoiman kannalta tärkeänä tekijänä.

Ratsastetaan pukilla aamunkoittoon

Kävin lauantaina Tyrvään Kirjakaupassa ostamassa Lepakkotiimin uuden levyn “Varakkaat köyhät, ylpeät nöyrät”. Samalla kertaa ostin myös Heli Laaksosen kokoaman kirjan Lauri Tähkästä & Elonkerjuusta, “Ilo joka elättelöö”.

Vapaa-aikalautakunta kokoontuu ylihuomenna 8.10. muun muassa päättämään Vammalan kulttuuripalkinnon ja Kalle-patsaan saajan.

Palkitsemisesta piti päättää jo syyskuussa, mutta lautakunta ei saanut riittävää joukkoa koolle ja päätösvaltainen kokous jäi pitämättä. Mutta toivottavasti keskiviikkona onnistuu.

Palkittavaksi esitetään rapyhtye Lepakkotiimiä.

Kannatan.

* * *

Lepakkotiimiä ja Tähkää yhdistää se, että molemmat tietävät mistä ovat kotoisin ja tuovat sitä musiikissaan sopivan ylpeästi ja lempeän ironisesti esiin.

Näin esimerkiksi alkaa Lepakkotiimin kappale “Lehmipoika”:

Howdy, partner! Tervetuloa Vammalaan.

Ratsastetaan pukilla aamunkoittoon.

Ketolan aavat ja miehet raavaat

ne näillä lakeuksilla lienee parhaat.

Siinä missä miehillä oli ennen vanhaan paukut pyssyissä, on “nyky-Tyrvään nuorilla paukut myssyissä”. Täällä “viinaa juodaan mutta luita ei katkota”. Ja “paroni porskuttaa kaulus pystyssä, onneks sentään saluunassa lauluryysyissä”. Tai “Baroni” ja “Saluunassa”, kuulijan paikallistuntemuksesta riippuen.

Pikkukaupungissa, mettän ja peltojen keskellä eletään mutta juuri siitä ollaan ylpeitä. “Kaupunkilaisille Pomilla on asiaa: sieltäpäin saa vain saastunutta rasiaa.”

Kappaleen kertosäkeet jäävät soimaan korviin:

Mä oon lehmipoika, ratsastan ympäri maan.

Mä oon lehmipoika, saavun tuolta vuorten takaa.

Mä oon lehmipoika, 2000-luvun lonely rider.

Mä oon lehmipoika, edellä kulkee vaan paha maine.

Lepakkotiimin nuorella energialla eläväksi puhaltama kuva pukilla aamunkoittoon ratsastavasta lehmipojasta on jo sellainen kieli- ja mielikuva, että siihen kannattaisi kaupungin markkinoinnissa tarttua. Se jos mikä sopisi vaikka uuden kaupungin epäviralliseksi tunnuskuvaksi.

Tyrvääläisiä haukuttiin muinoin kuttupaimeniksi. Pukilla ratsastava laulava lehmipoika voisikin olla juuri kuttupoika, laulava kuttupaimen, jollaisesta viime vuoden lopuksi yllyin visioneeraamaan. Pari poimintaa tuosta tekstistä:

Ja jos ajatusleikitellään edelleen, ”Tyrvään laulumailla” voitaisiin viitata muuhunkin kuin pelkkään puhetapaan, nimittäin Tyrvään seudun kuuluisiin kielentutkijoihin. Sillä voitaisiin viitata myös kirjailijoihimme ja kirjankuvittajiimme eräänlaisina myöhemmän ajan ”runonlaulajina”.

Samaan leikkimieliseen markkinoinnilliseen mielikuvaan voisi yhdistää vaikka kuttupaimenen, niin tuloksena olisi tyrvääläinen tai laajemmin sastamalalainen ”laulava cowboy”, vähän Lucky Luken tapaan…

Kuttupaimenen kanssa samaan (mieli)kuvaan kuuluu tietysti paimennettava, yksi tai useampi. Siis kuttu tai kuttulauma.

Tämän kun jalostaisi Lepakkotiimin kuva-aiheella, niin tuloksena olisi pukilla ratsastava kuttulaumaa paimentava laulajapoika tai -tyttö (tai sekä että).

Joka tapauksessa ja ennen kaikkea: Lepakkotiimi osoittaa, että näistä nimikkoelävistä saa vielä 2000-luvullakin irti vaikka mitä. Vanhasta köyhyyden vertauskuvasta ja pilkantekoaiheesta on tullut vuosikymmenten mittaan leikkisän ylpeyden aihe, jonka alle kuusikymmentävuotiaatkin voivat kokea omakseen.

Mauri Kunnaksen suositun unissakävelijä-Hakkaraisen rinnalla Lepakkotiimin ratsastus pukilla aamunkoittoon osoittaa, kuinka pukki- ja kuttukuvasto on jatkuvasti elinvoimainen ja uusiin luoviin päivityksiin houkutteleva.

Niinpä esimerkiksi uuden kaupungin visuaalisen ilmeen suunnittelijoiden ei kannata unohtaa kuttuja ja pukkeja eikä varsinkaan kannata yrittää keksiä niiden tilalle “jotain ihan uutta” ja muka-paremmin-ajan-tasalla olevaa kuva-aihetta.

* * *

Vapaa-aikalautakunta tekee hyvin ja katsoo tulevaisuuteen, jos ja kun se antaa Vammalan viimeisen kulttuuripalkinnon Lepakkotiimille.

Täältä löydät Lepakkotiimin videoita ja pelkkiä biisejä.

Onkos Tyrvää tyytyväinen, Osahansa, onnehensa?

Näin kuntavaalien alla sopii tuoda julki tämä mainio dokumentti 137 vuoden takaa. Nimimerkki “Tyhmä talonpoika Tyrväästä” lähetti 15. kesäkuuta 1871 “Sanomia Turusta” -lehdelle kuntapolitiikkaan kantaa ottavan runon. Runo julkaistiin lehdessä 28.7.1871.

Noihin aikoihin paikkakunnalle vasta kaavailtiin ensimmäisen koulun perustamista. Osa tyrvääläisistä väänsi ankarasti vastaan: tarvitaanko moista ylellisyyttä muka ollenkaan tai ainakaan vielä. Onhan ennenkin pärjätty ilman. Samaan tapaan oli väännetty uuden kirkon rakentamisen tarpeesta vuosikymmenet – ja samaan tapaan on väännetty uimahalliasiassa viime vuosikymmenet ja väännetään taas vaalien alla.

Kirkonkylän koulun perustaminenkaan ei pitäjän koulukeskusteluja lopettanut. Kun uusia kouluja oltiin perustamassa eri kulmakunnilla, samoista perusasioista väännettiin aina uudestaan.

* * *

Runolaulu.

Onkos Tyrvää tyytyväinen,

Osahansa, onnehensa?

Kosk’ei vaivaiset valita

Olojansakkan osota.

Mutta aina kuultuani,

Rupean jo kirjottaankin,

Naapurille ilmottaankin:

Tyrvääläisten tyytymystä,

“Prääkeli”-joukon päättämystä;

Kun aina koulun asiasta,

Kirkossaki ollessani

Kuulin kaksilla korvillani,

Ompa kyllä kuullakseni,

Työläs niitä muistaakseni,

Kun pappi sanaa saarnaileepi,

Niin “prääkeli” koulua kiroileepi,

Koulua ja koulun tointa

Tarvitais ei meillä noita, –

En mä päästä lapsiani

Koskaan koulun koiteltaa!

Siellä oppii meidän lapset:

Laiskoiksi ja “lurjuksiksi”,

Varkaiksi ja juomariksi:

Heikkoja ompi herroiksi,

Ja työhön taipumattomia,

Näinpä “prääkeli” päätteleepi,

Joukkoinensa jutteleepi

Kirkossa ja kirkotiellä,

Kapakas ja kestis vielä:

Sepä viepi meidän talot,

Torpat vahvat, miehet jalot,

Vanhat tulee vaivaisiksi,

Nuoret oppii laiskuriksi;

Sepä tulee toimestansa,

Päätteli “prääkeli” joukkons kanssa,

Mutta minä mielelläni

Sen kohta soisin näkeväni!

Iloni jo onkin uusi,

Kun noi esteet hajousi,

Hajosi ne harmilliset,

Vaikka he olit voimalliset,

Ja Tyrväässä on paljon niitä

Jotka sitä saada pyytää, –

Mutta se koulu kiitettävä,

Pitäjälle ei paljon maksa,

Sillä on itse iso kassa

Joka sen kyllä hoitaa jaksaa,

Mutta ei he ymmärräkkän

Sitä hyötyä vielä nytkän,

Kun se tuopi tupihimme,

Taidon tavaran talohimme,

Sivistyksen siunauksen

Saatteleepi sielullekkin! –

Eikä tartte taidotonna

Häpiällä häälytellä,

Rinnalla raja-pitäjän *),

Sitte meidän lapset heittäs

Keinot kehnot, uudet laittas:

Yli entisten isäen,

Sitten taitas viekkauskin,

Panetus ja parjauskin,

Vasta tulla hyljätyksi;

Sitten taitas ystävitä

Saada jälleen pysyvitä, –

Sepä olis toivottava,

Viekkaus, ylpeys voitettava,

(Olisi sen koulun kautta),

Jota meidän neidot taitaa

Nopiasti noudatella,

Toivoin sillä naiduksi tulla,

Naiduksi tulla, kunnian kuulla.

Nainen kokee ylpiä olla,

Vaikka ei he ymmärräkään,

Mitä siitä seuranneekaan,

Ja se tietää lankeemusta,

Vaikka ei he sitä usko.

Oli täällä sivistystä

Vähän lainakirjastosta,

Ja se oli kyllä hyvä,

Mutta hävisi jo tyhjään.

Tansseja on tavallisesti,

Nuoret hyppää halullisesti;

Naima-vuosi vallan päällä

Yleisesti ompi täällä,

Vaimot lapsia siitteleepi,

likat perässä koitteleepi,

Tyttäret äidit voitteleepi,

“Lehto”-lapsia tuotteleepi.

Äijät viinaa ryyppäämässä,

Pojat osaa ottamassa. –

Paljon olis sanomista,

Mutta aikaa ei saa mistään.

*) Esim. Punkalaitumen.

Montako uimahallia Sastamala tarvitsee?

Tiistain Tyrviksen pääjuttu oli “Sastamalan uimahalli”. Uimahallia varten on nyt tehty alustavat piirustukset. On tulossa kuusiratainen pääallas, 30-metrinen vesiliukumäki, neljä saunaa ja muuta mukavaa.

Hintalapuksi on laskettu 8,5 miljoonaa euroa, josta valtio maksaisi ehkä 750 000 euroa. Vuosittaiset ylläpitokulut olisivat noin 0,5 miljoonaa euroa.

Halli olisi hieno, mutta toteutetaanko sitä lähitulevaisuudessa? Jaa-a.

Tyrviksen haastattelemien luottamushenkilöiden puheet ovat totutun varovaisia. Niin kuin Juhani Piilonen jo aikoinaan Tyrvään kunnan historiassa kirjoitti, tyrvääläistä päätöksentekoa ovat aina leimanneet jahkailu, viivyttely ja uhkakuvien maalailu.

Näyttää siltä, että hallia tuskin aletaan rakentaa aivan pian, sillä muitakin rahareikiä on.

Niitä on tietysti aina, mutta se ei ole ainoa peruste hankkeen viivyttämiseen. Ymmärrän siis jahkailua ja viivyttelyä tässä tapauksessa. Uimahallia on jahkailtu ja viivytelty kolmekymmentä vuotta, vielä voidaan jahkailla ja viivytellä muutama vuosi lisää.

Vammalan kaupungin asukkaiden enemmistön näkökulmasta halli olisi ollut hieno ja tarpeellinen asia. Uuden Sastamalan kaupungin perustamisen myötä ollaan kuitenkin olennaisesti uudessa tilanteessa. Nyt pitäisi uskaltaa kysyä, kuinka paljon Sastamalassa  todella tarvitaan juuri nyt uutta, lähes kymmenen miljoonan euron hallia.

Erkki Välimäki asettelee sanansa Tyrviksen haastattelussa tarkasti. On avautumassa muitakin suuria (?) menoeriä, kuten veteraanien ruokailu. Toisaalta Välimäki nostaa esiin hallin puolustukseksi tutun perustelun. Tyrvis kirjoittaa:

Välimäen mielestä Vammalan uimahalli olisi palvelu- ja vetovoimatekijä. Lähes kaikissa nykyisen Vammalan kokoisissa kaupungeissa uimahalli on.

Tämähän on ollut monikymmenvuotinen pääargumentti: muuallakin on, meilläkin pitää olla. Sekä palvelutason että imagon kannalta.

Mutta juuri tältä argumentilta putoaa pohja pois parin kuukauden päästä. Silloin kaupungissamme on kaksikin julkista uimahallia. Lähimpään on matkaa kaupungin päätaajamasta tasan kymmenen kilometriä, kauempaan viisitoista kilometriä. Harvassa Sastamalan kokoisessa kaupungissa on uimahalleja sen tiheämmässä.

Mouhijärveläiset ovat tottuneet käymään Nokialla, he eivät varmasti kaipaa Vammalaan sijoitettavaa “omaa” uutta hallia, kun joutuisivat sen maksumiehiksi siinä missä muutkin. Vammalalaiset taas ovat tottuneet iät ja ajat käymään sekä Äetsässä että myös Nokialla. Niihin osataan kyllä mennä.

Tyrvään Sanomien haastatteluista käy selväksi, että jos uimahalli tehdään Vammalaan, Äetsästä ajetaan hallit alas. Lisäksi uimahallin sanotaan kilpailevan Vinkin palloiluhalliin tehtävien investointien kanssa.

Uimahallia pitäisi ajatella samalla tavalla kuin kuntaliitoksia. Niin kuin tärkeintä ei ole se, että kunta X hallintoineen saa säilyä olemassa hamaan maailman tappiin, ei tärkeintä ole sekään, että saadaan Oma Hieno Uimahalli johonkin tiettyyn taajamaan. Tärkeintä on, että ihmiset pääsevät uimaan, saunomaan, kylpemään, vesijumppaamaan jne.

Sastamalassa siis on kaksi uimahallia. Jos kolmannen uimahallin todennäköiset ylläpitokustannukset ja edes puolet rakennuskustannuksista ohjattaisiin varsinaiseen tarkoitukseen eli uimisen mahdollistamiseen, voitaisiin Kiikan ja Keikyän hallien henkilökuntaa lisätä reilusti ja koululaisille, eläkeläisille ja muille uimareille tarjota kuljetuksia ja muita erikoispalveluja melkoinen määrä.

Pääsylippujenkin hinnat pystyttäisiin pitämään kaikille kohtuullisina. Niille, joille Kiikan ja Keikyän hallien varustelu- tai palvelutaso ei jostakin syystä riitä, voitaisiin maksaa vaikka tuettuja kuljetuksia Nokialle.

Äetsän halleihin panostaminen osoittaisi myös sitä, että uudessa Sastamalassa halutaan pitää elävinä muitakin keskuksia kuin vain Vammalaa.

Se olisi minun mielestäni tässä tilanteessa ennakkoluulottomampaa, taloudellisesti ja sosiaalisesti vastuullisempaa ja myös ekologisesti kestävämpää ajattelua. Siinä ajateltaisiin myös enemmän nuorten tarpeita: jos (siis jos!) uusi uimahalli ja kunnollinen panostus Vinkin palloiluhalliin ovat toisensa poissulkevia vaihtoehtoja, Vinkin kehittäminen on nuorille paljon tärkeämpää.

Näistä mielipiteistä huolimatta olen sitä mieltä, että uuden hallin rakentaminen on enää vain ajan kysymys - jossain vaiheessa Kiikan halli on auttamatta vanhentunut liiaksi. Monien mielestä se on tietysti vanhentunut liiaksi jo nyt. Oma kuvitelmani on, että sillä voitaisiin pärjätä vielä jonkun aikaa. Sitten kun uusi halli Vammalaan aikanaan nousee, olen itsekin varmaan yksi sen tyytyväisistä ja innokkaista käyttäjistä.

Kirjoitin reilu vuosi sitten heinäkuussa aiheen liepeiltä tämmöisen ilvehtivän kirjoitelman.

Huomasin kohdan Sastamala tyhjäksi

Äetsäläinen Esa Helander on ensimmäinen sastamalalainen kuntavaaliehdokas, joka avasi blogin Uuden Suomen suosittuun vaaliblogipalveluun.

“Helanes” on ahkera bloggaaja muutenkin. Erityisen luettuja ovat hänen päivittäiset maailmanmenoa kommentoivat haikunsa.

Tänään 13.9. Helander kirjoitti ensimmäisen vaaliblogiviestinsä. Kirjoitus alkoi näin:

Huomasin kohdan Sastamala tyhjäksi. Eikä sitä kyllä oikein kunnolla vielä ole olemassakaan. Mutta pian on, kaupunki jolla on ikivanhat perinteet, ei tosin kaupunkina, vaan muinaispitäjänä, nykyistä aluettaan suunnattomasti suurempana Suur-Sastamalana. Ja Sastamalalla on myös tulevaisuus, Pirkanmaan pirteänä lounaisena pinnistäjänä, joka käsitykseni mukaan aika pian vielä laajenee ehkä jopa maakuntarajan yli ahmaisten, sanan myönteisessä merkityksessä, naapureitaan, aluksi yhteistoimintaan joka on jo alkanut, myöhemmin myös hallinnollisesti.

Mutta missä ovat kaikkien muiden ehdokkaiden blogit?

Vaaliblogeja voi tietysti perustaa muuallekin kuin Uuden Suomen sivuille. Muutamalla tunnetulla päättäjällä on toki omat, jo kauan aikaisemmin avatut bloginsa, esimerkiksi Arto Satosella, Marjo Anttooralla ja Eve Asikaisella.

Ennakkoäänestys alkaa kuukauden päästä. Olisi paikallaan päästä lukemaan yksittäisten ehdokkaitten teemoja ja näkemyksiä.

Kyllä, mielipiteitä voi tietysti ilmaista muuallakin kuin blogeissa. Mutta myös paikallisilla keskustelufoorumeilla vallitsee päättäjäpyrkijöiden radiohiljaisuus.

Erityisesti hiljaiselon jatkuminen Sastamala.fi-sivuston foorumilla ihmetyttää. Keskustelua käyvät siellä omilla nimillään vain pari kolme Sastamalan valtuustoon haluavaa.

Odottelevatko todella kaikki sastamalalaiset ehdokkaat puolueidensa yhteistä starttia ja suoraan loppukiristä alkavaa parin viikon vaalityötä?

Mennäänkö Sastamalassa vaaleihin saakka samassa “hyvässä hengessä”, jolla kaupunkia perustettiinkin, eli enimmäkseen vältellen kaikenlaisia mahdollisesti ristiriitoja herättäviä yksilöllisiä mielipiteenilmauksia ja julkisia keskusteluja?

Toivottavasti ei mennä. Puolivaloilla tai kokonaan ilman valoja lipuminen ei herätä luottamusta luottamushenkilöiksi haluaviin.