Ensi lauantaina 19.5. julkistetaan Pukstaavissa pieni kirja “Istu kiiruummaks aikaa”, alaotsikoltaan “Totuuksia työstä, onnesta ja elämisen taidosta Tyrvään murteella”. Se on viides kirja näitten Tyrvään murre -aiheisten kirjojeni sarjassa ja jää myös viimeiseksi.

“Istu kiiruummaks aikaa” sulkee tietyn kaaren. Ensimmäisenä ilmestyi vuonna 2008 yhtä pieni “Tyrvääläisten lempisanonnat”, eli “Totuuksia rakkaudesta, avioliitosta ja lemmenleikeistä Tyrvään murteella”. Sen idea oli syntynyt edellisenä vuonna, kun valmistelin Tyrvään murteen sanakirjaa. Kokosin lempisanontojen aineiston sanakirja-aineiston hankkimisen sivussa.

Huomasin nyt, viikko pari sitten, kun selailin vanhoja tiedostoja, että Istu kiiruummaks aikaa -kirjan idea oli syntynyt alun perin samana päivänä kuin Lempisanontojenkin idea. Olin kirjannut molemmat ideat muistiin samalla kertaa. En muistanut sitä enää tänä keväänä, kun viimeistelin tätä uutta. Toki uuden kirjan johtoajatus jonkin verran tarkentui ajan mittaan, mutta alkuperäinen idea syntyi tosiaan molempiin kirjoihin näköjään yhdessä rytäkässä.

Uutta kirjaa voi sanoa myös “Tyrvääläisten lempisanonnat kakkoseksi”. Kirjan muoto ja rakenne on aivan sama kuin “ykkösessäkin”, mutta sanontojen ala toinen. Molemmissa kirjoissa keskeinen osa sisältöä tulee kuvituksesta ja graafisesta suunnittelusta. Akvarellit ovat siskoni Mari Albertin, graafinen suunnittelu ja taitto Mika Rautasen, joka on taittanut kaikki muutkin Warelian kustantamat kirjat. Iso merkitys on myös valokuvilla. Niiden valitseminen tähän kirjaan oli oman pitkän hauduttelunsa tulos, lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen.

Molemmissa kirjoissa olen pyrkinyt pitämään oman kieleni kurissa, päätin että vaikka kirjoissa on useimmille nykylukijoille outoja sanoja ja muuten vaikeasti avautuvia asioita, nämä kirjat eivät ole selitysteoksia eivätkä selittelyteoksia. Sanonnat saavat puhua puolestaan. Selityksiä kaipaava löytää jonkin verran vastauksia esimerkiksi Tyrvään murteen sanakirjasta.

Uuden kirjan tekemisessä olennainen oma panokseni on ollut toisaalta aineiston kokoaminen, toisaalta valikoiman rakentaminen. Aineistona on ollut periaatteessa kaikki Tyrvään seudulta 1800-luvulla ja 1900-luvun alkukymmeninä tallennetut sanonnat, erityisesti arkistoihin tallennetut. “Tyrvään seutu” tarkoittaa tässä Tyrvään seutua vanhassa laajassa merkityksessä; mukana on koko nyky-Sastamalan alue Keikyää lukuun ottamatta sekä Kiikoinen ja Lavia. Sanontojen kokonaismäärää on vaikea jälkikäteen arvioida. Useita tuhansia joka tapauksessa, enemmän kuin kuusi tuhatta varmasti, ehkä lähelle kymmentätuhatta.

Tästä laajasta massasta käsin lähdin karsimaan, tarkoituksenani oli koota noin kahdensadan sanonnan kokonaisuus, joka ilmentäisi aidosti ja monipuolisesti vanhojen tyrvääläisten elämäntajua. Lisäksi olen totta kai valinnut sanontoja myös “taiteellisen vaikutelman” näkökohdista. Jos on ollut useampia suunnilleen samansisältöisiä sanontoja, olen yleensä valinnut sen, joka on tyylillisesti miellyttänyt minua eniten.

Tein tätä karsimistyötä useaan otteeseen parin vuoden aikana. Lopullisesti kokonaisuus valmistui viime vuodenvaihteessa.

Lopputulos on nyt sitten katsottavissa Pukstaavissa ensi lauantaina 19.5. kello 13-15. “Istu kiiruummaks aikaa” - iltapäivän järjestävät yhteistyössä Kustannusliike Warelia ja Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi. Kirjanjulkistamisen sivussa vietetään vähän myös syntymäpäiviä. Warelia täyttää tänä kesänä 10 vuotta.

Suomen (?) välieräpeli alkaa kello 14.30. Tervetuloa istahtamaan kiiruummaks aikaa Pukstaaviin ennen peliä!

Warelia mukana Kirja-Sastamalan osastolla.

Vuoden tauon jälkeen pidettiin jälleen Kirjamessuja Tampereella. Messut olivat pe-su 13.-15. huhtikuuta.

Samaan aikaan oli neljät muutkin messut. Sastamalan osastot olivat sopivasti Kirjamessujen ja Matkailumessujen välissä.

Osaston liepeillä parveili väkeä myös muinaisesta Egyptistä.

Ehdin saada painosta juuri sopivasti messuille viisi uutta onnittelukorttia. Kortit liittyvät ensi kuussa ilmestyvään kirjaan “Istu kiiruummaks aikaa”. Uudet kortit ovat kuvissa etualalla.

Ostetuimmaksi kortiksi nousi, minulle vähän yllättäen, se jonka huumori oli karuinta. “Et sää mikkään o vaikka sua äitis aina kehhuu.” Ostajat luottivat selvästi vastaanottajan ymmärrykseen.

Mukavat messut. Taas tapasi yhden viikonlopun aikana paljon vanhoja tuttuja ja lukijoita.

Seuraava “messuilu” onkin kotoinen Veekoopee kesäkuun lopussa.

Tässä tulossa olevan kirjan etukansi:

Kunnaxen kiäli Adlibris.comissa

Vanhan kirjallisuuden päivien jälkeenkin Kunnaxen kiältä saa monesta lähteestä.

1) “Hyvin varustelluista kirjakaupoista” suoraan hyllystä. Esimerkiksi Tyrvään Kirjakaupasta ja Akateemisista Kirjakaupoista. Tyrvään Kirjakaupassa hinta on 24,90 €, Akateemisessa luultavasti korkeampi.

2) Kaikista isoista verkkokirjakaupoista. Esimerkiksi Adlibris.comista (kuvasieppaus yllä) hintaan 26,30 €. Ks. www.adlibris.com

3) Suoraan kustantajalta hintaan 24,90 € (sis. postituskulut). Ks. www.warelia.fi

Taas vietettiin kirjapäiviä. Tyrvääläinen tryki järjestettiin päivillä neljättä kertaa peräkkäin. Ajaksi on vakiintunut lauantai-iltapäivä kolmesta neljään.

Tänä vuonna trykissä oli kaksi aihetta. Unto Salo puhui otsikolla “Tyrvään Pyhä Olavi ja Karkun Vanha Maija” näiden vanhojen kirkkojen varhaisimmista vaiheista ja pohti, kumman juuret ovatkaan kauempana. Emeritusprofessori Salo on maailman paras asiantuntija tämän aiheen suhteen, ja rohkea esittämään myös haastavia näkemyksiä.

Salon esityksen rakenne oli veikeä: vanhanaikainen kansakoulun vuorokeskustelu. Kyse oli ikään kuin oikeuden istunnosta. Oikeus kokoontui Pirunvuoren laella. Itselleen Salo oli varannut vastaajan roolin.

Omalla vuorollani esittelin “Tyrväätä Mauri Kunnaksen sarjakuvissa”. Näytin yksittäisiä ruutuja Kunnaksen sarjakuvatuotannosta. Ideana oli, että kun uudessa kirjassa “Kunnaxen kiäli” ei ole Kunnakselta yhtään kuvaa vaan pelkkää tekstiä (ja sitäkin enemmän minun höpötystäni), tämä esitys rakentui kokonaan Kunnaksen sarjakuvaruutujen näyttämisen varaan (ja oma höpötykseni vain säesti tätä kuvien virtaa).

Näytin esityksen alkajaisiksi kuvan, jossa Kotlant Jaartin (Kunnaksen sarjakuvaa vuodelta 1974) erikoisosaston kolmikko saapuu tauluvoroa jäljittäessään “pultsarien piitsille”. Jeff Cottonen kysyy miehiltä, kuinka hurisee. Kysyin yleisöltä, mitä tyrvääläinen rantojen mies mahtaisi vastata tuohon kysymykseen.

Oikea vastaus tuli esityksen viimeisessä kuvassa. “No mikäs.. Ei kest pitkää trykiä selviönä.. Ajan henki on semmonen…”

* * *

Tryki näyttää viimeistään nyt vakiinnuttaneen paikkansa kirjapäiväyleisön mielissä, sillä sali oli seisomapaikkoja myöten täynnä. Toki tyhjiä hajapaikkoja oli siellä täällä, varsinkin alariveillä, mutta kaikki kesken paikalle tulleet joutuivat jäämään seinänvierustoille seisomaan. Maurikin tuli paikalle hiukan myöhässä ja joutui hänkin seisomapaikalle.

Vanhan kirjallisuuden päivien kuva-albumissa on muutama kuva myös trykistä. Yllä ja alla olevat kuvat ovat peräisin sieltä.

“Joulu on juhlista julkisin; siksi köyhäkin kokoo varoja, “kettukin kenkirajoja” (sanotaan), kerjäläinenkin menee mökkiinsä ja se, jolla ei kotoa ole, pysyy kumminkin pari päivää alallansa.

Joulua valmistellaan jo viikkoja edellä: pannaan sahteja, tehdään kynttilöitä ja joulu-päreitä, leivotaan kyrsiä, ja lapset lukevat päiviä. Vanhanaikaisen pirtin musta katto peitetään päreillä, joita taitavasti ladotaan monenmuotoisiin siipiin, ruutuihin ja risteihin; välisti koreillaan seinätkin koska päreitä liikenee, muutoin pestään niitä.

Aatto-ehtoon hämärässä alkaa juhla: silloin tullaan vihtomasta, otetaan puhtaat paidat ylle, laattia peitetään oljilla, joita sitten kutsutaan “joulu-rehuiksi”, pöydälle levitetään kirjava vaate ja sen päälle yliseen päähän pöytä-liina, jolle emäntä panee runsaasti ruokaa. Nyt nautitaan parhaita herkkuja, kun on voitu taikka raskittu laittaa, ja juodaan sahtia; ehtoollinen päätetään joulu-virrellä. Sitten kokoonnutaan taas pöydän ympärille ja veisataan yksimielisesti kaikki joulu-virret päästä päähän.

Koko yön palaa kynttilä, jonka valossa on hupainen nosta “puoliyö-ruvalle”, koska herätään; eläimiä kanssa ravitaan yö-sydännä, ja hevosille annetaan sahtiakin, että ne sitten sitä tuimemmin juoksevat kirkolle. Kirkossa joulu-aamuna nähdään usealla hirmuisen paksu, muutamalla monihaarainen kynttilä.

Loppupuoli joulua ei ole enää niin juhlallinen kun alku; sillä herkut rupeevat vähenemään ja juopot pitämään ilkeätä menoa. Kolmantena ja neljäntenä joulupäivänä, eli “keskimäis-” ja “jälkimäis-pyhänä” pidetään leikkejä ja tehdään juur hiukka työtäkin; näitä päiviä kutsutaan yhteisellä nimellä “pikku-pyhiksi” ja “puolipyhiksi”. Rehut korjataan paikoin ensi-arkiona, enimmiten Uudenvuoden huomisin, paikoin vasta Loppiais-huomisin.”

(Tyrvään murteen sanakirja.)

Suomalaisen kirjan museosta tuli Pukstaavi. Ei hullumpi ratkaisu.

Valintaraati oli valinnut loppusuoralle viisi vaihtoehtoa, ja niiden joukossa Pukstaavi tuntuu tuoreeltaan mukavimmalta. Muut kärkiehdokkaat olivat Elias, Kirjakartano, Lyyti ja Jukola.

Elias (raadin ykkössuosikki) ja Lyyti olisivat olleet nekin hyviä valintoja; molemmat olisivat tehneet museosta persoonallisen olennon, Elias maskuliinisen, Lyyti feminiinisen. Elias olisi ollut vähän tylsän opettavainen, kun taas Lyyti olisi tarjonnut pientä oivaltamisen iloa. Kirjakartanon nousemista viiden joukkoon ihmettelen, sen verran köyhältä idealta se tuntuu.

Mutta miksi on valittu juuri kirjoitusasu Pukstaavi? Kilpailuun oli ehdotettu myös muotoja Puukstaavi, Pukstain, Pookstaavi ja Buukstaavi. Muita kirjakielessä käytettyjä muotoja ovat olleet esimerkiksi puustavi, puustain, pokstavi ja pukstavi.

Nykysuomen sanakirja ei tunne Pukstaavi-asua; sen sijasta se tuntee noista edellä mainituista muodot puustavi ja puustain, poostavi, pokstavi ja pokstaavi.

Pukstaaviin on päädytty varmaan siksi, että Agricola käytti tätä muotoa. Ei hullumpi perustelu. Lisäksi Pukstaavi kuulostaa iskevältä.

Pieni soraääni kumminkin: Olisiko tässä ollut hyvä paikka tuoda vähän paikallisuutta esiin? Heikki Ojansuun Tyrvään murteen sanakirjakäsikirjoituksessa ainoana tyrvääläisenä muotona esitetään “puustavi”. Se olisi ollut samalla kertaa sekä kirjakielessä että paikallisessa murteessa tunnettu sana.

Muita Tyrvään murteessa käytettyjä muotoja ovat olleet puukstaavi, puustai, puustain, puustami, poostami ja poostavi. Kaikissa on alussa pitkä vokaali, joko “uu” tai “oo”. Lyhytalkuinen Pukstaavi-muoto ei vanhojen täkäläisten suussa koskaan viihtynyt.

Pukstaavissa on toisaalta Puustaaviin verrattuna se hyvä puoli, että nimi assosioituu helpommin kirjaan. Toisaalta vielä helpommin kirjaan olisi assosioitunut Puukstaavi. Olisiko se sitten ollut jotenkin liian juntahtava ja ei-iskevä?

Pukstaavi on joka tapauksessa kelpo valinta.

* * *
Oma tarjokkaani kilpailuun oli yksinkertaisesti “Kiria”, iillä Agricolan tapaan.

Pääaiheena on Sanna Kauniston uutuuskirja “2,5 metriä korkeat vuoret ja muut tyrvääläiset maankohoumat jyrkimmistä ahteista mitättömimpiin pättäröihin”.

Tyrvääläiset vuoret ovat pääosin todella mitättömiä. Tämä kävi hyvin selväksi, kun kirjapaino lähetti kirjalaatikot kohti Sastamalaa. Kuljetusliike hukkasi vuoret kokonaan näkyvistään muutamaksi päiväksi. Perjantaiaamuna 2.7. ei edes tiedetty, ovatko vuoret terminaalissa Tampereella vai Helsingissä. Olivat niin hyvin piilossa muiden laatikoiden takana.

Sanna Kaunisto puhuu siis kirjansa aiheesta trykissä. Ennen Sannan puhetta katsellaan hetki viime vuoden kirjapäivillä julistetun valokuvakisan - “Tyrvään murteen sanakirja epätodennäköisessä paikassa” - satoa ja luetaan yksinvaltaisen tuomarin päätöksiä.

Reilun kuukauden päästä Vanhan kirjallisuuden päivillä ilmestyvä Sanna Kauniston kirja “2,5 metriä korkeat vuoret” on piakkoin menossa painoon. Tässä vähän esimakua: yllä etukansi ja alla takakannen teksti.

Tyrväällä on miltei 200 vuorta - mutta vain yksi ainoa yltää
juuri ja juuri vuoren geologiseen vähimmäiskorkeuteen,
50 metriin. Matalimmat tyrvääläiset vuoret ovat vain
2,5-metrisiä. Pienimmät vuoret mahtuisivat siis lähestulkoon
nykytyrvääläisten olohuoneisiin. Tai olisivat yhtä korkeita
kuin pisin suomalainen oli pitkä. Tai olisivat samankorkuisia
kuin miesten korkeushypyn maailmanennätys…

Tässä kirjassa tarkastellaan, kuinka historiallisen Tyrvään alueen
maankohoumien nimet todellisuudessa vastaavat kohteitaan.
Onko Isovuori siis oikeasti iso tai Korkeemäki korkea?
Millainen on minikokoinen vuori? Entä mikä on Tyrväällä niin
tavallinen ahde? Retkellä Tyrvään huippupaikoille ja nimien
juurille selviää, mikä on Tyrvään vuorille, mäille ja kallioille
tyypillistä.

Oman kotiseudun maastot ja maisemat ovat kirjoittajalle,
filosofian maisteri Sanna Kaunistolle tuttuja. Entinen kilpasuunnistaja
houkuttelee myös lukijan lähtemään löytöretkille
luontoon. Kaunisto esittelee karttojen, valokuvien ja reittiehdotusten
avulla joukon viehättävimpiä ja kiinnostavimpia
kohteita, joille jokaisen tyrvääläisen kannattaisi nousta.

Kyllä mäki velkansa maksaa, kunhan kulkija kävellä jaksaa!

Tyrvään alueella, neljäkin kappaletta.

“2,5 metriä korkeat vuoret” on otsikkona kirjalla, jonka Warelia seuraavaksi julkaisee.

* * *

Alla pääosa kirjan ennakkotiedotteesta:

Rikas tyrvääläinen paikannimitutkimus rikastuu entisestään Vanhan kirjallisuuden päivillä 2.7.2010. Silloin ilmestyy filosofian maisteri, äidinkielenopettaja Sanna Kauniston teos tyrvääläisistä maankohoumien nimistä. Kirja on perusteellinen ja viihdyttävä matka historiallisen Tyrvään alueen maankohoumien juurille.

Kauniston kirjan koko nimi on ”2,5 metriä korkeat vuoret ja muut tyrvääläiset maankohoumat jyrkimmistä ahteista mitättömimpiin pättäröihin. Retkiä huippupaikoille ja nimien juurille”. Monipuolisten karttaleikkeitten ja valokuvien elävöittämän kirjan julkaisee Kustannusliike Warelia.

Vammalalaiset urheiluihmiset tuntevat Sanna Kauniston (os. Kurki) entisenä kilpasuunnistajana. Tässä kirjassa maastoa ja karttoja rakastava kielentutkija selvittää yksityiskohtaisesti, kuinka tyrvääläiset maankohoumat todellisuudessa vastaavat niille annettuja nimiä.

Selviää muun muassa, että vaikka Tyrvään alueella on epätavallisen paljon vuoriksi nimettyjä kohoumia, vain yksi ainoa, Kotovuori, yltää vuoren geologiseen vähimmäiskorkeuteen eli 50 metriin. Tyrvääläisten ”vuorista” neljä on korkeudeltaan vaivaiset 2,5 metriä.

Kaunisto on poiminut hyvin tuntemansa seudun maisemista joukon kiinnostavimpia ja viehättävimpiä kohteita, joille lukijankin kannattaisi nousta. Kirjassa on myös valmiit reittiehdotukset maankohoumien bongausta varten erilaisille retkeilijöille: jalan metsässä samoileville, maanteillä pyörällä tai autolla kulkeville sekä vesillä liikkuville.

Kirja tulee myyntiin Vanhan kirjallisuuden päivillä heti perjantaiaamuna 2.7.2010. Tekijä itse esittelee kirjaansa lauantaina 3.7. kello 15-16 pidettävässä ”Tyrvääläisessä trykissä”.

* * *

Sanna Kauniston kirja on pitkän tutkimusperinteen viimeisin lenkki. Tunnetut Tyrvään seudun kielentutkijat ovat Wareliuksesta lähtien antaneet panoksensa kotiseutunsa paikannimien tutkimukselle. Professoreista täkäläisiä paikannimiä ovat tutkineet mm. Heikki Ojansuu, Pertti Virtaranta ja Aimo Hakanen.

Paikannimistöstä on julkaistu myös pro graduihin perustuvia kirjoja. Viimeisimmät teokset ovat olleet Riitta Lepistön ”Katukiviin isketyt ilmeet” vuodelta 1997 ja Heli Mattilan ”Tienviittojen viestit” vuodelta 2001. Lepistön tutkimus keskittyi Vammalan kadunnimiin, Mattilan tutkimus tiennimiin.

Myös Sanna Kauniston kirja perustuu hänen pro graduunsa, mutta on siitä huomattavasti muokattu ja täydennetty.

Tuulee etelästä.

* * *

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus julkaisi maaliskuussa sähköisessä muodossa Nimiarkistonsa vanhimman kokoelman, jonka Muinaismuisto-yhtiö keräytti 1800-luvun lopulla. Siinä on paikannimiä ja niihin liittyviä kuvailuja, selityksiä ja tarinoita. Tyrväästä on tietoja kahdelta lähettäjältä, yhteensä neljä sivua tekstiä. Käsinkirjoitettujen kirjeiden sivut on skannattu tänne:

Tyrvää, sivu 1
Tyrvää, sivu 2
Tyrvää, sivu 3
Tyrvää, sivu 4

Kaksi viimeistä sivua on kirjoittanut rovasti Antero Warelius, tai Varelius, niin kuin hän oli tuohon aikaan jo ruvennut nimeään kirjoittamaan. Warelius mainitsee luettelonsa aluksi vaatimattomasti “kyhäyksensä”, neljännesvuosisata aikaisemmin Suomi-kirjassa julkaistun Kertomuksen Tyrvään pitäjästä 1853 ja viittaa tiettyihin sivuihin, joissa hän on käynyt läpi tyrvääläisiä paikannimiä.

Wareliuksen luettelossa ensimmäisenä on

Enon vesi = iso joki (eli Kokemäen joki) Kiikan kappelissa.

Luettelon viimeisenä nimenä on

Vinkki = maatilus Roismalan kylän alla (1400-luvulla talon nimi).

Varsinaisten paikannimien lisäksi Warelius mainitsee myös, kuinka vanhat tyrvääläiset käyttivät meri-sanaa:

meri (= etelä), merituuli, -ilma, tuuli on meressä etc. (vaikka lännessä likempänä meri on).

* * *

Murrearkistoa penkoessani opin, että meri-sanaa käytettiin Lounais-Suomessa ennen aivan yleisesti näin. Niin myös Tyrvään seudulla, jossa pääilmansuunnat olivat “pohjanen”, “itä”, “meri”/”etelä” ja “länsi”. Etelä-sana kyllä tunnettiin, mutta tuulesta puhuttaessa meri korvasi etelän.

Mouhijärveläinen F. O. Viitanen kirjoitti 1900-01 meri-sanan merkityksestä:

”etelä; tuuli on nyt taas isosta aikaa meresä. Tuuli on kääntynym merestä taas tonne länteen päin. Tav. vanh. Miehillä.”

Tyrväästä kotoisin ollut Frans Törmä listasi ilmansuunnat 1928 (tai 1938):

“Koillinen. Itä. Kako. Etelä. Vanhat sanovat ennen meri merituuli. Lounas. Länsi. Luade. Pohjanen.”