Illalla saavuttuani isäntäperheeni luo olin todella helpottunut, enkä enää edes peloissanikaan, sillä sain huomata heidän olevan todella mukavia. Minulla ja hostillani Saralla oli aika paljon yhteistä. Ensimmäisenä iltana menimme vielä tutustumaan muista maista (Viro, Italia ja Skotlanti) tulleisiin ja sekä kohdemaamme opiskelijoihin. Aika vierähti äkkiä keskiyöhön hauskaa pitäessä, eivätkä kaikki edes lähteneet paikalta vielä silloinkaan.

Perjantai täytyikin herätä aikaisemmin kuin koti-Suomessa, sillä Saksassa koulu alkaa tuskallisesti jo kello 07.45. Edellisen illan ilo vaihtui väsymykseksi, mutta uusi päivä toi uuden hauskan ohjelman. Meidät jaettiin pienempiin ryhmiin, joissa oli aina vähintään yksi oppilas kustakin maasta, ja lähdimme opiskelemaan hieman saksaa kahden saksalaisen opiskelijan kanssa. Koska edellisenä iltana maininnut opiskelleeni saksaa ja osaavaani sitä, päädyin melkein itsekin opettamaan muita ryhmäläisiäni. Saksantunnin jälkeen siirryimme takaisin muiden oppilaiden kanssa luokkaan, josta sitten menimme vierailemaan isäntiemme tunneille.

Oppituntivierailun jälkeen lähdimme Esslingeniin kuohuviinitehtaalle. Kiertelimme muutenkin kauniissa entisessä Hansa-kaupungissa. Samana päivänä kävimme myös valtavassa Mercedes Benz -museossa, jossa tutustuimme läheisemmin italialaisiin. Perjantai-ilta huipentui syntymäpäiväjuhliin, joista ei sitten sen enempää kuin, että tanssimme paljon ja saimme uusia ystäviä.

Lauantaipäivän vietimme Stuttgartissa, jossa kävimme ensin vierailemassa linnassa. Linnasta siirryimme nykytaiteen museoon. Porukka jakautui syömään ja ostoksille museovierailun jälkeen. Iltaohjelmaa vietettiin yhdessä omien hostien kanssa.

Sunnuntaina olikin sitten hyötyä, jos ei juhlinut koko yötä, koska jouduimme heräämään aikaisin mennäksemme junalla Heidelbergin yliopistokaupunkiin tutustumaan linnaan, joka oli korkean mäen päällä. Linnassa sitten räpsimme paljon kuvia, joita on voinut sitten ylpeästi esitellä kotona. Illalla pidimme kahden virolaisen ja heidän isäntiensä kanssa elokuvaillan.

Maanantaina olikin sitten koko reissun haastavin kohta eli unelmia ja pelkoja käsittelevän näytelmämme kenraaliharjoitukset ja esitys. Ainakin minä paniikissa koko päivän, enkä saanut kunnolla edes rentouduttua kohtauksemme jälkeen, vaikka saimme todella hyvää palautetta. Kohtaus meni omastakin mielestä hyvin, mutta omaa panikointia ei voinut vain estää. Illalla oli myös jäähyväisillallinen kiinalaisessa ravintolassa, jossa tunnelma oli katossa.

Tiistaina jouduimmekin hyvästelemään jo rakkaiksi tulleet uudet ystävämme itku kurkussa. Onneksi iloa tuotti toistemme passikuville nauraminen. Kotimatka sujui muutenkin kuluneita päiviä muistellen. Omasta mielestä Neuhausenin valloitus sujui hyvin!

Kirsi-Marja Kukkuva

Seuraavana ohjelmassa olivat perinteiset yhteislaulut, joita säestivät apulaisrehtori Ilkka Naatula ja lehtori Antti Väisänen. Tämän jälkeen kuunneltiin koulun oppilaan Johanna Ahosen upeasti laulamat jouluiset kappaleet. Lauluista joulumieltä keränneinä taiteltiin seuraavaksi paperista japanilaisia kurkiorigameja kuvataiteenopettajan Teresa Galeniuksen johdolla.

Koulun toinen vaihto-opiskelija, argentiinalainen Eugenia ”Uke” Razzetti, piti - suomeksi! - liikuttavan kiitospuheen, jossa hän kertoi kuluneesta vuodestaan Suomessa, ja vastaavasti hänen host-siskonsa Maria ja Laura Tuomisto pitivät hänelle kauniin puheen, johon sekottui suomea, englantia ja espanjaa. Puheenvuoroja seurasivat ystävien laulama jäähyväislaulu ja haikeat hyvästelyt sekä Uken epävirallinen ylioppilaaksi julistaminen, joka oli ollut hänen toiveensa.

Liikuttavan ohjelmanumeron jälkeen alkoi juhlan loppuhuipennus, nimittäin koulun ilmaisutaidon ryhmän vauhdikas, upea ja musiikintäyteinen näytelmä Mutkia ja maksalaatikkoa vaihto-oppilaan elämän varjoisista ja valoisista puolista, johon vaihto-opiskelijat Uke ja Júlia Tapioca ottivat myös osaa. Esityksen toiseksi viimeisessä kohtauksessa lavalle nousi näyttelijöiden lisäksi muita opiskelijoita laulamaan yhdessä. Don’t stop beliving soi korvissa vielä juhlan jälkeenkin.

Näytelmän jälkeen rehtori Anni Virnes toivotti kaikille mukavat ja lämpimät jouluterveiset, ja kotiin lähdettiin iloisin mielin viettämään lomaa ja odottamaan seuraavaa vuotta.

Teksti: Saara Rostedt
Kuvat: Teresa Galenius

Ennen aamuntunteja oli temppurata. Päivän aluksi oppilaille jaettiin ”pääsyliput”. Temppurata alkoi poikien pukuhuoneesta, jossa oppilaiden päälle puettiin pohjasta aukinainen jätesäkki, joka yllä oppilaat kaatuivat patjalle. Säkki päällä oppilaat ryömivät hula-vanteen läpi, jonka jälkeen jätesäkki otettiin heidän yltään pois. Sitten kiivettiin rappuja ylös liikuntasaliin. Salissa oli pehmomatto, joka piti jollakin konstilla ylittää. Sitten ylitettiin temppupatja, joka esitti järveä, temppurenkailla. Tämän jälkeen lippuun saatiin leima. Sitten poistuttiin salista ja laskettiin rappuihin tehtyä liukumäkeä pitkin alakertaan.

Temppuradan jälkeen oli abien hulvaton aamunavaus. Sitten olivat normaalit aamutunnit ja välitunti. Kymmeneltä alkoivat seuraava tunti, jonka aikana abit kiertelivät luokissa ryhmittäin esittämässä pieniä ohjelmiaan, esimerkiksi yhden ryhmän esitys oli tarina, jonka aukot opiskelijat saivat täyttää adjektiiveilla ja jonka lopuksi yksi abeista luki luokalle.

Ruokailun jälkeen siirryttiin salissa olevaan abigaalaan. Gaalan ohjelmaan kuului abien lauluesitys sekä hieman puolueellinen tietovisa, johon osallistui joka ikäluokasta neljä opiskelijaa, jotka oli jo etukäteen päätetty. Abit jakoivat myös opiskelijoille palkintoja, kakkoset saivat oppilaskunnan huoneen avaimen, ryhmyrit saivat luokiltaan lahjan ja saivat toteuttaa muutaman abien keksimän ohjelmanuomeron, esimerkiksi treffi-ilmoituksen teon. Mukana oli myös luonnollisesti kauan odotettu abivideo.

Lopulta muut opiskelijat pääsivät kotiin ja abit lähtivät penkkariajelulle ja saivat lopuksi siivota jälkensä.

Inka Palviainen ja Markus Ranki

Lukuvuoden viestintä- ja mediaosaamisen aihekokonaisuuden hengessä Vammalan lukiolla vieraili 4.10.2011 nuori Helsingin Sanomien toimittaja Elina Väntönen. Hän kertoi opiskelijoille toimittajan työtehtävistä, opinnoista sekä omasta työstään ja kirjoittamistaan jutuista.

Väntönen opiskeli journalistiikkaa Jyväskylän yliopistossa kaksi ja puoli vuotta, minkä jälkeen hän alkoi päätoimisesti työskennellä toimittajana. Nyt hän työskentelee Helsingin Sanomissa toista vuotta.

– Toimittajaksi opiskelu on sekoitus teorian ja käytännön opintoja. Ammattiin pääsee helpoiten yliopistosta. Hakijoita on kuitenkin paljon, mikä vaikeuttaa opiskelemaan pääsyä, Väntönen kertoi esityksessään.

Jos Väntönen kuvailisi toimittajan työtä yhdellä sanalla, se olisi epävarmuus.
– Koskaan ei voi tietää ennalta, mitä päivän aikana tapahtuu. Suunnitelmat voivat muuttua hyvinkin nopeasti, hän kertoo. Esimerkiksi Väntönen itse lähti hyvin lyhyellä varoitusajalla Kreikkaan eurokriisin myötä syntyneiden mellakoiden aikaan.
– Se oli hyvin mielenkiintoinen keikka, hän hymyilee.

Toimittajaksi haluavia Väntönen kannustaa lukemaan paljon ja seuraamaan mediaa, esimerkiksi televisiota ja radiota. Laaja yleissivistys, kuten historian ja yhteiskuntaopin tiedot, ovat tärkeitä. Toimittajan on oltava myös hyvä tiedonhankkija.

– Tietoa tulee osata hakea muun muassa haastatteluista, asiakirjoista, Internetistä ja televisiosta, Väntönen kertoo. Kielitaidoille löytyy myös käyttöä, etenkin talous- ja ulkomaantoimituksessa.

– Toimittaja tarvitsee myös pokkaa. On uskallettava esittää hankaliakin kysymyksiä. Julkista kritiikkiä on kestettävä, ja suoranaista uhkailuakin voi joskus tulla vastaan.

Marianna Irri ja Tiina Tuomisto