Vanhuus ei tule yksin
19. helmikuuta 2010 Vammalan lukion liikuntasalissa vallitsi odottava, juhlava tunnelma ja iloinen hälinä reunusti salia siihen asti, kunnes oppilaitoksen vanhimmiksi siirtyneet pojat ja tytöt antoivat aihetta ihasteluun astumalla viimein saliin. Tytöt olivat kuin karamelleja tai pikemminkin jalokiviä astellessaan upeissa mekoissaan pingviinipukuisten kavaljeeriensa vierellä. Oli niin viininpunaista, yön sineä, pirteän pinkkiä kuin metsän vihreääkin.
Seurasi kierroksia salin ympäri, joiden aikana yleisö ehti tarkastella lähietäisyydeltä ohikulkevia 36 ylvästä paria iloisen musiikin soidessa. Korkojen kopina ja helmojen kahina peittyivät miltei kokonaan musiikin tahteihin. Vanhoilta liikeni muutama hymykin yleisön joukossa väijyville valokuvaajille. Kierrosten jälkeen parien oli aika kulkea käsien muodostamien porttien alta, minkä jälkeen kulkijat asettuivat itsekin jälleen porteiksi. Sitten seurasi tanssinomainen kättenpuristus liikkuvassa piirissä. Sitten tanssiaisten ensimmäinen tanssi oli ohi.

Musiikista seurasi tauko ja parit kiersivät jälleen salin ympäri. Hilpeä, valssimainen musiikki täytti salin ja parit pyörähtelivät kahdessa kehässä. Uuden musiikin aloittaessa jälleen uuden tanssin kierto kehissä jatkui, kunnes taputukset katkaisivat sen ja vuorossa oli maljapuhe. Ei niinkään pitkän mutta vanhoja ja yleisöä viihdyttävän puheen jälkeen oli aika nähdä odotetut tyttöjen tanssi ja poikien laulu. Poikien reipas laulu kajahti ilmoille kättentaputusten kera kertoen villistä yöstä, ja suosionosoitusten jälkeen tytöt varastivat katseet tanssillaan The Pussycat Dollsin tahtiin.

Seuraavaksi vanhat esittivät parinvaihtotanssit vanhaan, rentoon tyyliin, ja loppua lähestyttäessä oli vuorossa kaksi valssia. Ensimmäisessä valssissa salin lattia tömähteli rytmikkäästi korkojen hakatessa sitä musiikin tahtiin, kun taas toisessa tytöt liikkuivat kevyesti pyörähdellen ryhdikkäiden poikien joukossa. Neljäntoista tanssin sarjan päätti voimakas ja dramaattinen tango. Loppukiitoksen siivittämänä yleisö poistui viettämään viikonloppua ja vanhat valmistautumaan uuteen koitokseen illalla.
Teksti Jenny Lehtinen
Kuvat Pieta Honkakoski
