Ykköset yhteistyössä

Torstai, 25 Helmikuu 2010, 14:10 | Category : Ajankohtaista
Tags :

img_1409-timon-johdanto1

19. helmikuuta 2010 Vammalan lukiossa kierrettiin rastilta rastille YK:n sovittelupolun merkeissä. Rasteilla oppilaiden tuli miettiä ja ratkaista erilaisia kysymyksiä mm. riidoista, aseista, sovittelusta ja maista, joissa YK toimii. Polkuun osallistuivat kaikki ykkösluokkalaiset ja ne kakkosluokkalaiset, jotka eivät osallistuneet vanhojen tansseihin.

Perjantaiaamu alkoi liikuntasalissa, jonne opiskelijat kokoontuivat kuulemaan, mitä lehtori Timo Niemimaalla oli kerrottavana sekä kyseisestä sovittelupolusta että Ruandasta, jossa kuoli vuonna 1994 kansanmurhan seurauksena 800 000 ihmistä. Lehtori näytti myös videon, jossa pyöri kuvia Ruandan uhreista. Videon aikana liikuntasalissa oli aivan hiljaista lukuun ottamatta videoon kuulunutta musiikkia, sillä salin reunoilla istuneiden oppilaiden katseet olivat kuin naulittuja valkokankaalla pyöriviin kuviin. Oli tuskin ketään, jota video ei olisi jättänyt miettimään asiaa.

Kun video oli loppunut ja Niemimaa kertonut riittävästi polun ideasta, opiskelijoiden tuli 3-5 hengen ryhmissä poistua tehtäväpassi mukanaan heille osoitetuille rasteille. Rasteja oli yhteensä seitsemän, joista jokainen oli omassa luokassaan ja joiden pohtimiseen oli käytettävissä noin kymmenisen minuuttia. Jotta ryhmäläisillä oli rauhan ja hyvän tahdon lisäksi ulkoinen motivaatio suorittaa rastit kunnollisesti, Niemimaa julisti ryhmien välille kilpailun, jossa parhaiten vastanneet tultaisiin palkitsemaan.

img_1411-yhteistyota

Ryhmien jäsenien oli käytettävä runsaasti harmaita aivosolujaan pohtiessaan, millainen on hyvä sovittelija, mikä aseryhmä kuuluu mihinkin aseidenriisuntasopimukseen, missä maissa on tällä hetkellä käynnissä rauhanturvaoperaatio, miten ratkoa sekä laajempia yhteiskunnallisia että arjen riitoja ja miten hyvä oppimisympäristö ja koulurauha saataisiin pidettyä yllä. Viimeisellä eli seitsemännellä rastilla tuli ratkaista arvoitusmaisiin lauseisiin piilotetut sanat, joista ryhmät saivat valita yhden, josta muodostaisivat patsaan. Kamera ikuisti poseeraavat opiskelijat.

img_1492-rauhankyyhky

Sovittelupolun päätyttyä kokoonnuttiin jälleen saliin kuulemaan, ketkä olivat sipsi- ja karkkipussien arvoisia. Kun kuusi voittajaryhmää oli julistettu ja palkinnot jaettu ne ansaitseville, siirtyi puheenvuoro ensi vuoden valinnoista kertoville opettajille. Kokonaisuudessaan järjestetty sovittelupolku oli onnistunut ja kaikki ryhmät panostivat vastauksiinsa, jotka olikin jaettu hyviin ja erittäin hyviin, huonoja ei siis ollut ollenkaan. Polusta oli siis myös hyötyä opiskelijoiden joutuessa tosissaan miettimään. Ykköset siis saattoivat yhtyä 1B:n Alina Lehtosen kommenttiin:
- Kivaa vaihtelua ja antaa lisätietoa YK:n toiminnasta.

Teksti Jenny Lehtinen
Kuvat Pieta Honkakoski

Leave a comment