Vasara

11. päivä toukokuuta lukiolaiset ja henkilökunta saivat nauttia sellisti Jussi Makkosen ja pianisti Rait Karmin taidokkaasta Sibeliuksen helmiä -koulukonsertista, joka perustuu heidän Sibelius-levynsä ohjelmistoon. Konserttikeskuksen tukeman kiertueen Vammalan vierailulla saatiin kuulla kansainvälisestikin tunnettujen huippumuusikkojen soittamana sellolle ja pianolle sovitettuja Jean Sibeliuksen tunnetuimpia sävellyksiä Valse tristestä Finlandiaan ja kappaleiden välissä Makkosen elävästi kertomia tarinoita Sibeliuksen elämästä ja taiteesta. Raikuvien aplodien välissä Sibeliuksen sanoin myös hiljaisuus puhui ja osoitti asiantuntevan yleisön todella arvostaneen kuulemaansa.

Suvi Ilomäki

Vappuaattoaamuna kokoontui joukko lukiolaisia ensimmäistä kertaa niin Äetsästä, Mouhijärveltä kuin Vammalastakin Vammalan lukion saliin aloittamaan yhdessä järjestettyä vappuriehaa. Päivän olivat suunnitelleet lukiolaiset itse, ja verkostolukion rehtori Anni Virneksen sanoin päivä olikin opiskelijoiden itsensä näköinen.

Vappuriehan innoittamina monet opiskelijoista olivat pukeutuneet varsin värikkäästi, ja päivän aikana saikin nähdä jos jonkinmoista pukua ja asua jokerihatuista arabikaapuihin. Yhteishenki oli hyvä lukiolaisten jakautuessa 12 eri ryhmään ja suorittaessa erilaisia tehtäviä rasteilla, joista osa oli ulkona ja loput sisällä.
- Onhan se kiva, kun on välillä vähän jotain erilaista, Äetsän Sarkia-lukiosta saapuneet rastinpitäjät Meril Lahtinen ja Anna Tala tuumivat.

Suunnitelmat samankaltaisista päivistä tulevaisuudessa ovat vielä auki.
- Ensi vuosi on vielä kirjoittamaton lehti. Olimme iloisia ja tyytyväisiä, kun saimme nyt tällaisen päivän järjestettyä. Kiitos kaikille niille, jotka olivat mukana, Vammalan lukion rehtori Anni Virnes kiittää.

Hyvä esimerkki ensi lukuvuonna toteutuvasta Sastamalan lukioiden välisestä yhteistyöstä ja lukioiden monipuolisesta kurssivalikosta on koulujen yhteinen CERN-kurssi, joka perehdyttää fysiikan huippututkimukseen ja antaa opiskelijoille mahdollisuuden vierailla Sveitsissä tutustumassa maan alla olevaan hiukkaskiihdyttimeen. Mukaan matkalle pääsevät neljä opettajaa ja sellaiset 20 opiskelijaa, jotka ovat opiskelleet pitkän fysiikan eli kahdeksan kurssia. Ulkomaille tutustumaan vie myös venäjän kielen, taideaineiden ja historian integraatiokurssi Venäjän kulttuuria Pietarissa.

Cern-projektin vetäjä lehtori Sakari Härmä kertoo Vasaran toimittajalle Jenny Lehtiselle projektin etenemisestä.

Verkostolukiolaisille markkinoitiin vappuaattoaamuna yhteisesti myös Voimalan Bisnes-valmennusta. Tampereen ammattikorkeakoulusta saapuneen Mikael Juntusen mukaan opiskeltavana sisältönä ovat bisnestaidot, kuten tiimityöskentely, myynti, markkinointi ja johtaminen. Pänttäämisen sijaan kurssi tarjoaa toimintaa ja valmiuksia yrittäjyyteen.

Teksti Jenny Lehtinen
Kuvat Pieta Honkakoski

Keskiviikkoiltana 11.3.2010 lähdimme kohti Comenius-projektin viimeistä vierailukohdetta, Saksan Ostfilderniä. Ensimmäisenä päämääränä oli kuitenkin Helsinki, jonne pieni ryhmämme (kirjoittajat, rehtori Anni Virnes ja lehtori Minna Koskinen) matkusti rehtori Anni Virneksen kyydillä. Koska lentomme Saksaan starttasi hyvin aikaisin seuraavana aamuna, yövyimme lentokentän läheisyydessä sijaitsevassa hotelli Hiltonissa. Illalla oli kuitenkin vielä aikaa yhteiseen ruokailuun, jonka kruunasi upea panna cotta -jälkiruoka.

Lyhyiden yöunien (4h) ja aamiaisen jälkeen kävelimme matkalaukkuinemme lentokentälle. Ennen koneen lähtöä meillä oli vielä kuitenkin aikaa harjoitella tulevaa esitystämme, jossa kerroimme Suomeen olennaisesti liittyviä asioita. Ennen aamukahdeksaa lähdimme kohti matkamme ensimmäistä etappia, Tanskan Kööpenhaminaa. Kööpenhaminan lentokentällä oli aikaa syömiseen sekä kaupoissa kiertelyyn, sillä lentomme Stuttgartiin, viralliseen päämääräämme, oli lähes tunnin myöhässä. Lopulta pieni 14-rivinen lentokoneemme oli kuitenkin lähtövalmis ja pääsimme kiitoradalle.

Puolenpäivän aikoihin saavuimme viimein Stuttgartiin, ja lentokentällä olikin jo vastassa isäntäperheidemme jäseniä. Koska lentomme oli myöhässä, tuli suunnitelmiimme muutoksia; Ludwigsburgin linnakierroksen sijaan matkasimme junalla Stuttgartin keskustaan, jossa uusi ja vanha kohtasivat. Kaupunki tarjosi runsaasti erilaisia ostosmahdollisuuksia, ja hinnatkin miellyttivät meitä suomalaisvierailijoita. Myös erilaiset kahvilat ja leipomokonditoriat houkuttelivat maistamaan herkullisia leivoksia. Myöhemmin päivällä matkasimme lähijunalla takaisin Ostfilderniin, isäntäperheidemme luokse, jossa vielä nautimme illallista perheiden kanssa.

Perjantaina lähdimme aikaisin aamulla kouluun hyödyntäen paikallisia kulkuneuvoja. Matkustaminen oli erilaista kuin olemme tottuneet; matkustajia oli hyvin paljon, ja välillä jouduimme vaihtamaan kulkuneuvoa bussista junaan. Koulupäivämme alkoi opastetulla kierroksella, jossa oli mukana myös projektin ulkopuolisia opiskelijoita. Koulu oli huomattavasti suurempi kuin meidän Vammalan lukiomme, ja koulussa oli erittäin välitön ilmapiiri, jonka aistimme heti ulko-ovella. Kouluun saapui Euroopan parlamentin edustaja, joka mainitsi olleensa Alexander Stubbin lenkkikaveri. Edustaja puhui työstään parlamentissa ja vastaili comeniusprojektilaisten esittämiin kysymyksiin, mikä oli hyvin mielenkiintoista.

Pian edustajan vierailun jälkeen oli vuorossa osin kauhulla odotettu hetki; jouduimme laulamaan kolmen henkilön voimin kansallislaulumme yleisön edessä! Pääsimme myös maistamaan saksalaista kouluruokaa, joka yllätti meidät positiivisesti. Ruuasta täytyi tosin maksaa, eikä se sisältänyt juomia, mutta jälkiruoka ja kahden ruokalajin menu korvasivat puutteet. Koulupäivämme alkoi lähestyä loppuaan, mutta viimeisellä tunnilla jouduimme vielä esittämään lentokentällä opettelemamme tietoiskumme Suomesta muille projektilaisille.

Koulupäivän jälkeen oli luvassa keskiaikakävely Esslingenissä, missä tutustuimme vanhaan historialliseen kaupunkiin. Opastettua kierrosta häiritsi kuitenkin kylmyys sekä yllättävä pituus – kierros kesti yli puolitoistatuntia! Onneksi kierroksen jälkeen pääsimme kuitenkin ihastuttavaan kahvilaan, jossa joimme isot kupit kaakaota kermavaahdolla. Illalla pääsimme vielä seuraamaan paikallista konserttia, joka oli ehdottomasti ikimuistoinen kokemus.

Lauantaina suuntasimme jo aikaisin aamulla kohti Ranskan Strasbourgia. Matkalla pysähdyimme pienessä saksalaisessa kylässä, Black Forestissa. Siellä meillä oli mahdollisuus ostaa matkamuistoja, ja kävimme hakemassa matkalle evästä idyllisestä leipomosta. Matka kohti virallista päämäärää Strasbourgia sujui nopeasti eväitä syödessä ja vuoristoisia maisemia ihastellessa. Ensimmäisenä vierailukohteena oli Euroopan parlamenttitalo, jonka ulkopuolella otimme lukuisia kuvia.

Matkamme jatkui kävellen kohti Strasbourgin keskustaa, ja ensimmäisenä vierailimme upeassa vanhassa kirkossa, Notre Dame de Strasbourgissa. Goottilaistyylinen valtava kirkko ällistytti meidät suuruudellaan, ja lukemattomat yksityiskohdat kiinnittivät huomiomme. Strasbourgissa ehdimme myös tehdä ostoksia, ja pääsimme maistamaan paikallista perinneruokaa, Flammküchelnia. Ostimme myös maineikkaasta ranskalaisesta kahvilasta kaksi erittäin herkullista palaa suklaakakkua paluumatkalle. Myöhemmin illalla kokoonnuimme vielä comeniusprojektilaisten kanssa paikalliseen ravintolaan viettämään iltaa.

Sunnuntaiaamuna oli jälleen aikainen herätys; jo yhdeksän aikoihin lähdimme kohti lentokenttää isäntäperheet hyvästeltyämme. Stuttgartista lensimme ensin Frankfurtin valtavalle lentokentälle, jossa saimme kävellä useita satoja metrejä portilta toiselle. Frankfurtista lensimme takaisin Helsinkiin, ja myöhään illalla pääsimme kotiin, missä useat kysymykset jo odottivat meitä. Matkamme oli ehdottomasti ikimuistoinen ja kokemuksen arvoinen; kielitaitomme kehittyi, pääsimme ihastelemaan hienoja kaupunkeja, tutustumaan uuteen kulttuuriin ja saimme uusia ystäviä myös maamme rajojen ulkopuolelta.

Teksti ja kuvat Anni Aho ja Rosa Harsu

Arto Paasilinnan vuonna 1979 ilmestyneen romaanin pohjalta ohjaaja Tommi Auvisen ja Janne Auvisen dramatisoima Sotahevonen kertoo lentäjäluutnantti Gennadi Savolenkon (Mikko Rantaniva) ja apteekkari Vasili Kunitsinin (Tatu Siivonen) vauhdikkaasta vierailusta Suomen, vihollismaan, puolella. Aluksi suunnitelmissa ollut koelento julmalla Stormovikilla muuttuukin desanttiseikkailuksi, sillä polttoainetta ei ole tarpeeksi paluumatkaan. Alun perinkin desantiksi ilmoittautunut Kunitsin saa toverikseen suomea taitamattoman Savolenkon, ja saadakseen kuljetettua tarpeeksi polttoainetta Stormovikille asti, he joutuvat mm. ostamaan hevosen, suomenhevosruuna Heikin. Tarinan tapahtumat sijoittuvat vuoden 1942 kevättalveen, jatkosotaan.

Teatteriesitys noudattaa pääosin melko uskollisesti itse romaania, vaikka ratkaiseviin kohtiin tehdyt muutokset poikkesivatkin täysin Paasilinnan kertomasta. Näyttelijöiden suusta sai kuulla kirjasta tuttuja dialogeja, mutta esimerkiksi paikallinen nimismies (Tom Lindholm) sai alkuperäistä suuremman roolin metsästäessään kadonnutta 600 litraa bensiiniä desanttien sijasta. Romaanissa kyseinen tapahtuma ei ollut kovin merkityksellinen tarinan etenemisen kannalta, mutta dramatisointiin siitä oli räätälöity varsinainen huumoripommi.

Yksi kiintoisa lisäys romaaniin verrattuna oli se, että Kunitsinillekin oli järjestetty ihastus suomalaisen apteekin piiasta, samalla kun Savolenko sytytteli vaalean apteekkarin tunteita aivan tahtomattaan. Tarinan kertojaratkaisu oli varsin tylsästi toteutettu, tapahtumat olisivat kyllä kulkeneet eteenpäin ilman näyttelijöiden pysähtymisiä toistamaan kirjan tekstejä. Tarinan loppuun tehdyn muutoksen toki ymmärtää: jos Kunitsin ei olisikaan jäänyt Suomeen Heikin luokse, vaan molemmat desantit olisivatkin lähteneet takaisin Neuvostoliittoon ja jättäneet kelpo ruunan oman onnensa nojaan, katsojille olisi ehkä jäänyt näytöksestä paha maku suuhun ja surku Heikin puolesta.

Heikistä voisikin ladella kiitoksia loputtomiin. Hevosen eläväisyydestä ja tunteikkuudesta saa kiittää sitä liikuttaneita näyttelijöitä: pään liikuttamisessa vuorotelleita Henrika Niemistä ja nuken suunnittelija Hannu Räisää, etuosana toiminutta Markku Tuulenkaria ja takaosasta huolehtinutta Aleksi Isomäkeä. Arviolta 30–40 kg painaneen Heikin liikuttaminen ei varmasti ollut helppoa, mutta kolmen ihmisen moitteeton yhteistyö sopi samanaikaisesti yhteen myös kaiken muun lavalla tapahtuvan kanssa. Tarkoin suunnitellut rakenteelliset yksityiskohdat Heikissä herättävät sen eloon: muun muassa korvat, häntä ja jalkojen nivelet toistivat upeasti aidon hevosen liikkeitä.

Puvustus (Mari Pajula) ja lavastus (Erkki Saarainen) loivat näyttämölle oikean tunnelman. Massiiviset, yksinkertaiset puuseinät, joiden siirteleminen näytti olevan hyvinkin helppoa, toivat ankaran armeijan tuntua, jota vielä lisäsi katosta silloin tällöin sateleva aidonnäköinen lumi. Eräs varsin mielenkiintoinen tunnelmanluoja oli ”iltaisin” katosta roikkuvat rei’itetyt ruokapakit, joiden sisältä loisti valoa kuin tähtitaivaalla ikään. Useasti kohtauksien takana olevalla seinällä pyöri ilmeisestikin oikeaa kuvamateriaalia sodanaikaisista tapahtumista, muun muassa hevosmarkkinoista (videosuunnittelu Valtteri Auvinen ja Sami Räty). Myös valot (Janne Auvinen ja Raimo Salmi) ja äänet (Janne Auvinen) onnistuivat tehtävässään tuoda tarina lähelle katsojia.

Tarina loi sodanaikaisesta vihollisesta inhimillisen ja jopa rakastettavan. Sotahevonen Heikki edustaa sodan hulluuden keskellä sitä luotettavaa, järkkymätöntä tukea, joka ei lähde karkuun isäntänsä luota edes silloin, kun sen oma henki on uhattuna. Samalla kun näytös tarjoaa huumorintäyteisen nautinnon, opettaa se myös jotakin ympärillämme vallitsevasta maailmasta.

Teksti Jenny Lehtinen